Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

LuPo esitti viikonloppuna vakuuttavia otteita: Jukurit kaatui maaliylivoimalla lauantaina Mikkelissä, KooKoo otti sunnuntaina niukan voiton

LuPon D2-kiekkojunioreilla oli työntäyteinen viikonloppu ja vauhdikas helmikuun aloitus. Lauantaina 1. helmikuuta joukkue suuntasi Jukureiden vieraaksi Mikkeliin. Pieni mutta pippurinen

LuPon D2-kiekkojunioreilla oli työntäyteinen viikonloppu ja vauhdikas helmikuun aloitus. Lauantaina 1. helmikuuta joukkue suuntasi Jukureiden vieraaksi Mikkeliin.

Pieni mutta pippurinen yhdeksän kenttäpelaajan kokoonpano otti ohjat käteen heti ensimmäisen erän alussa, joka jatkui täydet 60 minuuttia. Peli päättyi selkein lukemin 1–11 vierasjoukkueen hyväksi, ja Mikkelistä lähti mukaan täydet pisteet.

Maalinteon lisäksi puolustuksessa pelattiin järkevää peliä, jonka avulla pystyttiin torjumaan kotijoukkueen kavennusyritykset. Kokonaisuudessaan peli oli ehjää, eikä suuresta maalierosta huolimatta alettu pelata puoliteholla.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina, joukkue faneineen kokoontui Kuusaankosken jäähallille KooKoon vieraaksi. Odotuksissa oli tiukka peli sarjakärkeä vastaan ja isäntäjoukkue vastasi hienosti odotuksiin.

Pelissä KooKoota vastaan

ilahduttavaa oli molempienjoukkueiden reilun pelin henki.

Ensimmäiset kaksi erää joukkueiden välillä oli tasaista vääntöä. Maalit ja torjunnat olivat toisen erän jälkeen tasan molemmille joukkueille (maalit 2–2, torjunnat 11–11).

Kotijoukkue pystyi leveämmällä miehistöllä kiristämään tahtia viimeisessä erässä. 5–3-lukemista LuPo sai kavennettua viimeisillä minuuteilla pelin lukemiin 5–4, jotka tosin jäivät valitettavasti loppulukemiksi. Viimeiset 30 sekuntia haettiin kuumeisesti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla, mikä ei tällä kertaa riittänyt.

Pelissä KooKoota vastaan ilahduttavaa oli molempien joukkueiden reilun pelin henki ja tuomarityöskentely. Otteluun lähdettiin varmoin ottein, mutta pitkä ja rankka viikonloppu näkyi hienoisena väsymyksenä viimeisessä erässä.

LuPo joukkueena on kehittynyt oikeaan suuntaan kauden aikana. Tästä osoituksena toimi myös sunnuntain vahva vääntö tunnetusti kovaa KooKoon joukkuetta vastaan ja vain yhden maalin kirvelevä tappio.

Seuraava D2-poikien ottelu on kotiottelu Taavetin jäähallissa perjantaina 7. helmikuuta klo 18.30 Imatran Ketterää vastaan.

LuPon eri ikäluokkien otteluita voi ajantasaisesti seurata tykkäämällä Facebookissa Luumäen Pojat Jääkiekko-sivusta, ja seuraamalla D2-poikien instagramia @lupo_d2.

LUUMÄEN LEHTI

toimitus@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.