Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tieltä suistuneesta säiliörekasta karkasi kuutiokaupalla biodieseliä maastoon Luumäellä

Haminantie on kokonaan poikki liikenteeltä useita tunteja. Onnettomuudesta ei ole vaaraa lähialueen asukkaille tai muille tien käyttäjille.

Lappeenrannan suunnasta tullut säiliörekka suistui ojaan lauantaiaamuna Haminantiellä eli valtatiellä 26 Luumäellä.

Onnettomuuden seurauksena rekan perävaunuun tuli isoja reikiä eri puolille säiliötä, ja biodieseliä vuoti maaperään useita kuutioita, kertoo päivystävä palomestari Toni Jaako Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Pelastustyöt paikalla olivat pitkään käynnissä ja vuodot saatiin tukittua. Puoli yhden jälkeen iltapäivällä pelastuslaitos tiedotti, että suistuneen ajoneuvon nostotyö oli alkamassa. Tie oli paikalla poikki ja liikennettä ohjattiin kiertotielle.

Tilanne paikalla oli ohi vihdoin hieman ennen puoli seitsemää illalla, ja tie saatiin avattua liikenteelle.

Maaperään vuotaneen polttoaineen tarkka määrä ei ole vielä tiedossa. Maahan vuotanutta biodieseliä pumpattiin ojasta imuautolla.

Onnettomuuspaikka sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Taavetista Haminan suuntaan. Rekka on tiellä poikittain.

Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja, ja pelastuslaitoksen mukaan siitä ei ole myöskään vaaraa lähialueen asukkaille tai muille tien käyttäjille.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 4.12. klo 10.14, klo 10.33 ja klo 12.46. Lisätty Twitter-upotus ja palomestari Toni Jaakolta saatuja lisätietoja klo 11.19. Kello 20.56 lisätty tieto siitä, että tilanne paikalla on ohi.