AVI: Etelä-Karjalassa luovutaan kahden metrin turvavälivelvoitteesta, tilalle 50 prosentin täyttöaste – päätös tulee voimaan perjantaina

Kasvomaskin ja käsidesin käyttö on edelleen tärkeää muistaa. Päivi Halonen

Tuija Horttanainen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) lieventää koronarajoituksia Etelä-Karjalassa.

Tiedotteen mukaan AVI poistaa koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti kategorisen kahden metrin turvavälivelvoitteen yli kymmenen hengen yleisötilaisuuksista sisätiloissa.

Uuden päätöksen mukaan yli kymmenen hengen tilaisuuksissa voi olla enintään 50 prosenttia muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä tai käytettävissä olevien istuma- tai seisomapaikkojen määrästä.

Ulkotiloissa yli 50 hengen tilaisuuksien järjestäjän täytyy varmistaa, että osallistujat voivat välttää fyysisen kontaktin toisiinsa.

Tiedotteen mukaan päätös tulee voimaan perjantaina 3. syyskuuta ja on voimassa 24. syyskuuta asti.

Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne kuormittaa yhä terveydenhuoltoa. Tilanne on kuitenkin sairaanhoitopiirin arvion mukaan kuitenkin muuttunut niin, että kokoontumisrajoituksia voidaan lieventää.

Aiheeseen liittyvää

  1. Etelä-Karjalan koronarajoituksia ollaan lieventämässä – koronanyrkki esittää kahden metrin turvavälistä luopumista 1.9.2021 15:00

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka