Lehtilukusalit aukesivat ja syksystä asti odotettu omatoimiaika alkoi – Luumäen kirjastoissa palataan lähemmäs normaalia

Kesälauantaisin ovet pidetään suljettuina.

Omatoimiaika ehdittiin ottaa käyttöön viime syksynä Taavetin kirjastossa, mutta korona sulki mahdollisuuden lähes saman tien. Nyt kirjastoon pääsee kirjastokortilla ja pin-koodilla arkiaamuisin jo ennen henkilökuntaa. Taimi Haimila

Soile Tankka

Luumäen kirjastot ovat palaamassa kohti normaalia koronapandemian hellitettyä otettaan Etelä-Karjalassa. Lehtilukusalit on avattu, tosin rajoitetuin henkilömäärin. Myös Taavetin kirjaston omatoimiasiointi on otettu käyttöön.

Kirjastoissa noudatetaan edelleen koronaohjeistusta. Turvavälien säilyttämiseksi lehtilukusaliin sallitaan Taavetissa kolme asiakasta kerrallaan. Kangasvarren sivukirjastossa lehtisalissa voi olla kaksi henkilöä yhtä aikaa.

Kirjasto kehottaa edelleen asiakkaitaan kasvomaskin käyttöön ja nopeaan asiointiin.

Taavetin kirjaston omatoimiaika ehdittiin aloittaa jo viime syksynä, mutta tuolloin korona sulki omatoimiasioinnin lähes saman tien. Nyt kirjastoon pääsee omatoimiajalla arkisin kello 8–10 lehtisalin ulko-oven kautta. Sisäänpääsy edellyttää kirjastokorttia ja pin-koodia, jonka saa kirjaston henkilökunnalta. Omatomiaikana aineistoa voi lainata automaatilla.

Taavetin kirjasto on suljettu kesälauantaisin. Muutoin aukioloajat säilyvät ennallaan, eli kirjaston ovet ovat avoinna arkisin maanantaista torstaihin kello 10-18 ja perjantaisin kello 10-16. Kangasvarren sivukirjasto on avoinna maanantaisin kello 11–18, keskiviikkoisin kello 14–18 ja torstaisin kello 12–16.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka