Ensi viikonloppuna voi bongailla pihalla – Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa havainnoidaan lintuja kotoa käsin

BirdLife Suomi järjestää sunnuntaina 16. toukokuuta kaikille lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille hauskan kevättapahtuman.

Bongaa päivä pihalla -nimisessä tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tapahtuman tarkoituksena on nauttia lähiluonnosta ja viettää mukava lintupäivä koronaturvallisesti kotipiirissä.

– Viime keväänä järjestettiin ensimmäistä kertaa lintutapahtuma, johon sai osallistua yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Tapahtuman suosio yllätti: siihen osallistui yli 4 600 ihmistä lähes 3 000 pihalla. Saadun palautteen perusteella tapahtuma on nyt uudistettu, kertoo BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa tiedotteessa.

Viimevuotiseen tapaan lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan pihapiiristä. Havainnointialue voi ulottua kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa milloin tahansa kello 5 ja 17 välillä.

– Jo viime vuonna moni osallistuja yllättyi, kuinka paljon erilaisia lintulajeja voi nähdä lähtemättä mihinkään.

Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella tapahtuman päätyttyä. Tulosten kertymistä voi seurata lähes reaaliaikaisesti tapahtuman verkkosivuilta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka