Jurvalan vesikatko jäi lopulta lyhyeksi – verkoston paineita päästiin nostamaan jo keskiviikkona iltapäivällä – mahdollinen sameus ja ilma poistuvat vedestä juoksuttamalla

Kun jakelukatkon jäljiltä samea vesijohtovesi juoksuttamisen myötä kirkastuu, voi sitä käyttää normaalisti. Matias Lövberg

Matias Lövberg

Jurvalan vesikatko päättyi keskiviikkona iltapäivällä ennakoitua nopeammin. Luumäen kunta tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

Ennen puolta päivää ilmi tullut laaja vedenjakelun katkos oli seurausta tavanomaisen liitoskorjauksen yhteydessä tapahtuneesta runkolinjan venttiilirikosta.

Korjaustöiden kestoa ja katkon pituutta oli kunnan mukaan vaikea etukäteen arvioida, joten tilanteen kerrottiin ensivaiheessa normalisoituvan keskiviikkoiltaan mennessä.

Verkoston paineita päästiin kuitenkin nostamaan hiljalleen jo kello 13. Nopeasti käynnistettiin myös kunnan vesipisteiden kautta tehty juoksutus, jonka tarkoituksena oli vähentää veden sameutta asiakkaiden kulutuspisteillä.

Kunnasta huomautetaan, että nopean katkon jälkeen on kuitenkin oletettavaa, että vedessä esiintyy sameutta ja ilmaa, jotka poistuvat juoksuttamalla vettä. Sameus johtuu vesijohtoverkostossa olevasta sakasta.

– Nyt vesikatkokohtana olleessa Ukkolannotkon linjassa ei ole ollut vesikatkoa useaan vuoteen, joten siellä on oletettavasti paljon sakkaa, joka lähtee liikkeelle. Kun vesi juoksuttamisen jälkeen kirkastuu, voi sitä käyttää normaalisti. Vesilaitos ottaa vielä ylimääräiset kontrollinäytteet alueen verkostosta, kunnan tiedotteessa kerrotaan.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka