Uudeksi kunnanjohtajaksi esitetään Risto Alaheikkaa

Olli-Pekka Härmä

Maanantaina kokoontunut Luumäen kunnanhallitus esittää uudeksi kunnanjohtajaksi Risto Alaheikkaa.

Varasijalle esitetään Anu Sepposta. Molemmat osallistuivat henkilöarviointeihin.

Uudesta kunnanjohtajasta päättää Luumäen kunnanvaltuusto, jonka on määrä kokoontua 12. huhtikuuta.

Alaheikka on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, ja hän työskenteli viime joulukuuhun asti Pyhäjärven kaupungin kehitysyhtiön toimitusjohtajana. Hän on toiminut myös kauppakeskus Ison Omenan toimitusjohtajana Espoossa.

Myös Anu Sepponen on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, ja hän työskentelee Rautalammin kunnanjohtajana.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka