Jurvalan paloaseman uusi sammutusauto päivitti aseman—palokunnan toimintaan pääsee tutustumaan Taavetissa lauantaina Päivä paloasemalla -tapahtumassa

Luumäen palokunnan Jurvalan aseman pelastusvalmius koheni kertaheitolla uuden sammutusauton myötä. Pelastusopiston entinen auto on ollut käytössä muutaman kuukauden ja käyttäjät

Milko Kiviranta, Lasse Vallentin ja uusi paloauto, joka on rakennettu vuonna 2001. Kuva Olli-Pekka Härmä

Olli-Pekka Härmä

Luumäen palokunnan Jurvalan aseman pelastusvalmius koheni kertaheitolla uuden sammutusauton myötä.

Pelastusopiston entinen auto on ollut käytössä muutaman kuukauden ja käyttäjät ovat päässeet sinuiksi auton kanssa, luonnehtii Milko Kiviranta, joka toimii Luumäen palokunnan sivutoimisena ryhmänjohtajana.

— Voi sanoa, että nyt kalusto on päivitetty 2000-luvulle, toteaa puolestaan Luumäen palomestari Lasse Vallentin.

Päivitystarvetta oli. Entinen sammutusauto uuvahti muutaman kerran hälytykseen lähtiessä virran puutteeseen.

— Tällä autolla kehtaa laittaa vilkut päälle jo pihassa, kun tietää että se kiihtyy risteyksestä, Kiviranta nauraa.

Auto on täysin varusteltu esimerkiksi sammutus- ja pelastustehtäviin, ja kabiinista löytyy muun muassa pintapelastuspuvut. Sammutustehtäviin selkänojaa antaa esimerkiksi 2 500 litran vesisäiliö.

Uusille palokuntalaisille on tarvetta

Jurvalan aseman kalustus on ajanmukaistettu, mutta käyttäjiä kaivataan lisää.

Aseman sopimuspalokuntalaisten nuppiluku on kymmenisen henkeä, mutta käytännössä aktiivien määrä on noin puolet tästä.

— Kaipaisimme noin viittä uutta palokuntalaista, Vallentin toteaa.

Lisähenkilöille on tarvetta myös Taavetin paloasemalla.

Lähtövalmiustavoite hälytykseen Jurvalassa on kuusi henkeä. Käytännössä määrä on noin neljä, joissain tapauksessa hälytykseen ei ole yksinkertaisesti voinut lähteä väen vähyyden takia.

— Sopimuspalokunnissa yhden yksikön säännöllisen lähtövalmiuden ylläpitämiseksi henkilöluvun pitäisi olla noin kolme kertaa lähtövalmiutta suurempi, Vallentin kertoo.

Tarvetta lisämiehistölle on tehtävienkin valossa.

Auto starttaa Jurvalasta 50—60 kertaa vuodessa, valtaosa tehtävistä on sammutus- ja pelastustehtäviä.

Jos kiinnostusta yleishyödylliseen harrastukseen löytyy, kehottaa Vallentin kääntymään puoleensa.

— Superihmisiä emme kaipaa. Aivan normaali terveydentila ja kunto riittää. Koulutuksesta vastaa pelastuslaitos ja sopimuspalokuntalaisille maksetaan pientä tuntipalkkaa.

Päivä paloasemalla -tapahtuma pidetään ensi lauantaina

Päivä paloasemalla -tapahtuma vietetään jälleen lauantaina. Tapahtumapäivä tarjoaa ohjelmaa koko perheelle.

Päivän aikana esitellään niin kalustoa kuin pelastuslaitoksen toimintaakin ja halukkaat voivat osallistua tehtävärasteille. Palomestari Lasse Vallentin toivoo, että tapahtuman lomassa löytyisi muutamia innokkaita henkilöitä mukaan hälytysosastoon.

Päivää paloasemalla vietetään Luumäen paloasemalla Taavetissa kello 10—14.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka