Luumäen kirkonmäellä palvottiin pyhää karhua — seurakunta perustettiin viimeistään 1500-luvulla, kenties aiemminkin

Luumäen kirkonmäki on kautta aikojen ollut pitäjän keskeisin paikka. Jo rautakaudella siellä vietettiin muinaisten suomalaisten vuoden suurinta pakanallista juhlaa pyhän

Opettaja Signe Alina Hirnin maalaus kuvaa havainnollisesti kirkonmäkeä mahdollisesti 1910-luvulla ennen seurakuntatalon rakentamista. Taaimpana vasemmalla on Valkolan pitäjäntupa keskellä nykyistä Saksalan hautausmaata. Siitä oikealle on Saksalan vanha talo. Edessä on vuonna 1928 palanut kirkonkylän kansakoulu. (Kuva: Pekka Siiropään kuva-arkisto)

Pekka Siiropää

Luumäen kirkonmäki on kautta aikojen ollut pitäjän keskeisin paikka. Jo rautakaudella siellä vietettiin muinaisten suomalaisten vuoden suurinta pakanallista juhlaa pyhän karhun kunniaksi. Tämän seurauksena katoliset papit alkoivat opettaa kansaa todennäköisesti 1200-luvulla samoilla paikoilla, joihin oli perinteisesti opittu kokoontumaan.

Kristinusko toi tullessaan myös uuden itä—länsi-suuntaisen hautaustavan ja Saksalan puoleinen kumpare otettiin hautausmaakäyttöön. Samalle mäelle rakennettiin kappeli viimeistään 1500-luvulla, mahdollisesti jo aikaisemminkin. Myöhemmin, kunnallishallinnon tultua voimaan vuonna 1867, Valkolan pitäjäntupa kirkonmäellä toimi Luumäen ensimmäisenä kunnantalona noin viisikymmentä vuotta.

Suomalaisen Kirjallisuusseuran Kansanrunousarkistoon on talletettu Ala-Karvasen isännän Väinö Karvasen kertomana seuraavaa: ”Vanhat ihmiset ovat kertoneet, että Luumäen kirkon seuduilla olisi ennen aikaan ollut joku sellainen palvontapaikka, mistä on tavattu paljon eläimen luita ja että tästä on sitten koko pitäjäkin nimensä saanut. Tämän palvontapaikan kertovat vanhat olleen vanhan hautausmaan seuduilla.”

On uskomatonta, että tämä perimätieto karhunvakoista on säilynyt vuosisatoja. Papeilla oli pitkään suuria vaikeuksia saada kansa unohtamaan ikivanha perinne. Voi olla, että se on Luumäelläkin säilynyt jossakin muodossa vielä kristilliselläkin ajalla. Joissakin kirkoissa jopa karhuntalja tuotiin alttarin eteen.

Arkeologi ja nimistöntutkija Kimmo Seppänen kertoi työskennellessään Luumäellä Selänalan kaivausten johtajana, että Suomessa on useita luumäkiä, jotka ovat olleet karhunvakkojen, nykykielellä karhunpeijaisten juhlapaikkoja. Eräältä luumäeltä oli löytynyt arkeologisissa kaivauksissa karhun luita. Hän myös vahvistaa Luumäen saaneet nimensä tällä tavalla.

Karhu oli muinaisille suomalaisille pyhä ja palvottu eläin, jonka nimeä ei edes saanut lausua. Siitä käytettiin lukemattomia kiertoilmaisuja, joista muutamat, kuten kontio, nalle ja mesikämmen ovat jääneet elämään meidän päiviimme saakka.

Karhunvakkojen juhlaseremonia alkoi jo itse karhun kaadosta, johon puettiin puhtaat vaatteet päälle. Taloissa pantiin runsaasti olutta peijaisia varten. Kun karhu oli syöty, palvotun eläimen luut palautettiin puun juurelle takaisin luontoon uutta elämää varten. Peijaisväki kuljetti karhun kallon kulkueena karhuvirsiksi kutsuttuja lauluja laulaen karhumäntyyn muiden kallojen joukkoon.

Miksi juuri tämä mäki keräsi muinaisuudessa ihmiset yhteen, on arvailujen varassa. Se on luultavasti ollut asutuksen kannalta keskeisellä paikalla. Pääosa taloista on todennäköisesti ollut Salpausselän etelän puoleisilla mäkikumpareilla. Tähän viittaisivat Seppäsen Luumäellä tekemät tutkimukset arkeofyyteistä ja 1500-luvulta säilynyt asutuskartta.

Ennen joet ja järvet olivat tärkeitä kulkuväyliä ja vettä oli runsaammin. Urpalonjokeen laskeva Mustajoki, nykyiseltä nimeltään Kirkkojoki, virtaa aivan mäen juurella. Sitä tiedetään käytetyn kirkkomatkoilla vielä melko myöhään.

Kun karhu oli syöty,

palvotun eläimen luut palautettiin puun juurelle luontoon uutta elämää varten.

Vähiitellen roomalaiskatolinen usko vakiinnutti asemansa Luumäellä, jonka nimi oli alkujaan Selänalan neljänneskunta. Se tarkoittaa papinveron kantoaluetta ja on eräänlainen pitäjän esiaste. Kappeliseurakunnan perustaminen on kuitenkin hämärän peitossa. Koska kaksi papinveroluetteloa on säilynyt 1500-luvun puoliväliltä, tutkijat ovat päätelleet, että Selänalan tai Luumäen kappeliseurakunta on perustettu viimeistään 1500-luvulla. Sitä todistaa myös Aulikki Ylösen löytämä 1500-luvun asiakirja papin palkkaamisesta Luumäelle.

Voi pohtia, onko kappeliseurakunta perustettu vielä tätäkin aikaisemmin. Nimittäin Lapveden (Lappeen) seurakunnan perustamisen yhteydessä vuonna 1415 tehdyn Turun Maaoikeuden rajankäyntiasiakirjan allekirjoittajista yhden on tulkittu olevan Luumäen pappi. Näin epävarmaa on Luumäen syntyhistoria asiakirjojen puuttumisen vuoksi.

Luumäen seurakunta itsenäistyi emäpitäjästään Lappeesta vuonna 1642. Seurakunnan ensimmäinen kirkko, vaatimaton kappeli, oli Saksalan puoleisella mäellä vähintään 400 vuotta vanhan hautausmaan ympäröimänä. Hautausmaan koko oli vain neljäsosa nykyisestä Saksalan hautausmaasta.

Tämä kappeli oli hirsinen, niin sanottu pitkäkirkko, kooltaan 9 x 12,5 metriä. Sisäänkäynti oli länsipäässä sakariston ollessa itäpäässä. Kappelin alla oli kellari.

Kirkkoherra Johan Stråhlman kertoo muistelmissaan vuonna 1828 nähneensä kappelin kulmakivet, joiden perusteella hän on arvioinut sen mitat. Hänen mukaansa kappeli olisi rakennettu 1630-luvulla. Jos todella näin on, niin sen on pakosti oltava jo toinen kappeli Saksalan hautausmaalla, joten Luumäen nykyinen kirkko on vähintään neljäs.

Kappeli oli kuitenkin ahdas ja huonokuntoinen. Vuonna 1731 valmistui tuntemattoman kansanrakentajan piirustusten mukainen Pyhän Marian ristikirkko kokonaan uudelle paikalle, joka on viime kesänä merkitty muistolaatalla. Kirkko sijaitsi mäen reunalla nykyisen kirkon vanhan hautausmaan pohjoisreunassa, koska pohjoisen puolelle kukaan ei halunnut tulla haudatuksi.

Samalla Marian kirkon ympärille perustettiin nykyistä paljon pienempi hautausmaa, jota on myöhemmin useaan otteeseen laajennettu paljon suuremmaksi, eniten länteen päin. Samalla Saksalan hautausmaa jätettiin kokonaan pois käytöstä seuraavien kahdensadan vuoden ajaksi.

Tämän tornilla varustetun ristikirkon koko oli 20 x 20 metriä. Se oli koillisen ja lounaan suuntainen, sakariston ollessa koilliskulmassa. Alla oli kellari. On mahdollista, että joitakin peruskiviä on vielä jäljellä pensaitten suojassa mäen reunalla.

Savitaipalelainen kansanrakentaja Juhana Salonen rakensi kellotapulin kahdelle kellolle nykyisen paarihuoneen edustalle viisikymmentä vuotta kirkon valmistumisen jälkeen. Se, missä Luumäen kirkonkelloja soitettiin seurakunnan perustamisen jälkeiset 135 vuotta, on hämärän peitossa.

Salama poltti Pyhän Marian kirkon kellotapuleineen heinäkuun 18. päivänä 1839.

Kirkkoherranvirastossa on säilynyt toteuttamaton hautausmaasuunnitelma, jossa Pyhän Marian kirkon paikalle oli suunniteltu pieni puistoalue.

Hirsirakenteet eivät kestäneet

kupolin painoa, vaan alkoivat revetä, jolloin kirkko piti tukea rautatangoilla.

Tulipalon jälkeen kirkonmäelle rakennettiin laudoista väliaikainen kirkko. Se johtui kahdestakin syystä. Kansanrakentajien aika oli ohi ja piirustukset oli tilattava Helsingistä Suomen intendentinkonttorilta, mikä tietysti vei oman aikansa. Suurin ongelma oli kuitenkin kirkon paikasta käyty pitkä riita pitäjän itäpuolen ja länsipuolen asukkaiden kesken. Tämä johti myös siihen, että vuonna 1850 Valkolan puoleisille asukkaille rakennettiin uusi pitäjäntupa Saksalan maalle kangasvartelaisten jäädessä vanhalle paikalle Hakoahonmaalle Anjalantien varteen.

Lopultakin vuonna 1845 valmistui kokonaan uudelle paikalle niin sanottu Engel-kirkko arkkitehti Carl Ludvig Engelin kuoleman jälkeen. Kirkon vihki käyttöön Porvoon piispa Carl Gustaf Ottelin syyskuun 24. päivänä 1845. Tämä oli 1800-luvun alun suosituin kirkkotyyppi, jossa kansanrakentajien ristikirkon keskustornia korostettiin mahtavalla keskuskupolilla. Luumäellä hirsirakenteet eivät kuitenkaan kestäneet kupolin painoa, vaan alkoivat revetä, jolloin kirkko piti tukea rautatangoilla. Valmistuessaan kirkossa oli paanukatto ja laudoitus puuttui.

Seuraavat kolmekymmentä vuotta kelloja soitettiin tien varrella olevassa telineessä. Vuonna 1874 luumäkeläinen Simo Venäläinen rakensi arkkitehti A. Sandellin piirustusten mukaisen kellotapulin. Sen vieressä on viinikellari, joka poistettiin käytöstä 1920-luvulla. Vuonna 1880 kirkko sai peltikaton ja paanuista rakennettiin paarihuone.

Palataanpa Saksalan hautausmaahan, jonka ikää on mahdotonta tutkia hautarauhaa rikkomatta. Näin Väinö Karvasen sisar Hilja Nygren muistelee: ”Saksalan hautausmaa oli jätetty pois käytöstä niin kauan sitten, etteivät kaikki muistaneet sellaista edes olleenkaan. Sinne oli rakennettu pitäjäntupa, jonka takana oli korkea mäenkumpare. Siitä alettiin ajamaan hiekkaa maantielle, mutta kun tielle alkoi tulla pääkalloja ja sääriluita, niin hiekanotto kiellettiin. Jäljelle jäi vain ruma hiekkakuoppa ja puolet kumpareesta.”

Valkolan pitäjäntupa purettiin vuonna 1920 ja hirret käytettiin seurakuntatalon rakentamiseen. Viimeisenä talvena siellä hakattiin seurakuntatalon kivijalkakivet.

Hilja Nygren jatkaa: ”Keväällä alettiin alentamaan kumparetta ja maa työnnettiin hiekkakuoppaan. Sitä jouduttiin alentamaan niin paljon, että alkoi tulla esiin hautoja. Miehet huomasivat, että pääkallojen alla oli kuparinen 5 tai 10 äyrin raha ja löytyipä yksi 50 äyrin hopearahakin.” Viime mainittu havainto viittaa siihen, että hautausmaa olisi ollut käytössä jo esikristillisellä ajalla 1200-luvulla tai aikaisemminkin.

Purettu Valkolan pitäjäntupa oli kooltaan 9 x 18 metriä. Julkisivu oli etelään päin. Siinä oli kaksi tupaa, väentupa ja koulutupa sekä kamari ja eteinen. Pitäjäntuvan edessä olivat tarvittavat ulkorakennukset navettoineen tuvan hoitajaa varten. Nykyiset sankarihaudat ovat tämän puretun pitäjäntuvan pihamaalla.

Pitäjäntuvan purkamisen jälkeen Luumäen vanhin hautausmaa otettiin 200 vuoden jälkeen uudelleen käyttöön vuonna 1920. Ensimmäisenä sinne haudattiin Ukko-Pekan äiti Olga Svinhufvud, todennäköisesti lähelle kappelin paikkaa mäelle.

Kirkonmäellä lepää

245 sankarivainajaa

Kirkonmäen sankarihauta-alueen ja muistomerkin on suunnitellut Suomen tunnetuimman muotoilijan Tapio Wirkkalan isä arkkitehti Ilmari Virkkala.

Kirkonmäellä on haudattuna kaikkiaan 245 luumäkeläistä sankarivainajaa. Lisäksi Kankaan hautausmaalla on vajaa 200 luovutetun alueen sankarivainajaa. Luumäen kirkossa järjestettiin kaikkiaan noin 50 sankarihautaustilaisuutta.

Samaisen Ilmari Virkkalan käsialaa on myös Vapaussodan sankaripatsas, jossa on 18 kaatuneen ja 26 murhatun nimet. Muistomerkki paljastettiin vapunpäivänä vuonna 1921 Luumäen vuosittaisen Vapautusjuhlan yhteydessä. Presidentti P. E. Svinhufvud halusi tulla haudatuksi Vapaussodan sankaripatsaan viereen.

PEKKA SIIROPÄÄ

Kirjoittaja on kotiseutuneuvos ja historian harrastaja.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka