Kunnanjohtajan valinta siirtyy huhtikuulle – syynä muutokseen on liian kireälle asetettu aikataulu

Luumäen uusi kunnanjohtaja valitaan tämän hetken tietojen valossa 12. huhtikuuta, jolloin kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään johtajasta. Esityksen kunnanjohtajasta valtuustolle tekee 29.

Arkistokuva: Juhani Partenen

Olli-Pekka Härmä

Luumäen uusi kunnanjohtaja valitaan tämän hetken tietojen valossa 12. huhtikuuta, jolloin kunnanvaltuusto kokoontuu päättämään johtajasta.

Esityksen kunnanjohtajasta valtuustolle tekee 29. maaliskuuta kokoontuva kunnanhallitus. Alkuperäisen aikataulun mukaan johtaja piti valita jo maanantaina 22. maaliskuuta.

Syynä aikataulumuutokseen on liian kireäksi havaittu aikataulu.

Uutta kunnanjohtajaa valitseva valintatyöryhmä valitsi viime viikolla henkilöarviointiin lähetettäviksi hakijoiksi Risto Alaheikan ja Anu Sepposen.

– Aikataulu oli yksinkertaisesti liian kireä, koska henkilöarvioinnin tekevälle yritykselle täytyi antaa aikaa tehdä arviot, kertoo Luumäen vs. hallintojohtaja Helena Metsämuuronen.

Aikataulu toteutuu, mikäli kunnanjohtajavalinnassa ei tule uusia käänteitä, tai esimerkiksi kisaan mukaan lähtevää musta hevosta.

Mikäli hakijajoukko muuttuu nykyisestä, myös valinta-aikataulu todennäköisesti muuttuu.

Henkilöarviointiin lähetetyistä Alaheikka on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, ja hän työskenteli viime joulukuuhun asti Pyhäjärven kaupungin kehitysyhtiön toimitusjohtajana. Hän on toiminut myös kauppakeskus Ison Omenan toimitusjohtajana Espoossa.

Myös Anu Sepponen on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi, ja hän työskentelee Rautalammin kunnanjohtajana. Sepposen nimi nousi otsikoihin viime syksynä, kun hän tuli valituksi Ruokolahden kunnanjohtajaksi, mutta valinta peruuntui virkasuhteen ehtoihin liittyneiden erimielisyyksien takia.

OLLI-PEKKA HÄRMÄ

olli-pekka.harma@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka