Eksote kutsuu koronarokotuksiin puhelimitse ja kirjeitse, yli 80-vuotiaat voivat varata ajan ensi viikosta alkaen myös itse soittamalla – kaikki eivät ole uskaltaneet vastata puheluun ja tekstiviestikin voi näkyä väärin

Eksote ryhtyy kutsumaan ikänsä puolesta rokotuksiin oikeutettuja yli 70-vuotiaita kirjeitse koronarokotuksiin. Osa saa edelleen soiton tai tekstiviestin rokotusajanvarausohjeineen. – Kirjeitse lähetettävää

Noin 80 prosenttia yli 80-vuotiaista eteläkarjalaisista on saanut ainakin yhden koronarokotteen. Nyt kutsutaan yli 70-vuotiaita ikäjärjestyksessä puhelimitse tai kirjeitse. (Kuva: Aulikki Jääskeläinen)

Soile Tankka

Eksote ryhtyy kutsumaan ikänsä puolesta rokotuksiin oikeutettuja yli 70-vuotiaita kirjeitse koronarokotuksiin. Osa saa edelleen soiton tai tekstiviestin rokotusajanvarausohjeineen.

– Kirjeitse lähetettävää kutsua ja automaattipuhelulla varmistettavaa ajanvarausta valmisteltiin jo 80-vuotiaiden rokotusten kohdalla. Nyt se otetaan käyttöön yli 70-vuotiailla vaiheittain, Eksoten koronarokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto kertoo Eksoten tiedotteessa.

Kirjeitse annettavat rokotusajat aloitetaan vanhimmasta ikäryhmästä ja ne etenevät asteittain. Aikoja annetaan kaikkiin Eksoten rokotuspaikkoihin ympäri maakuntaa, kuitenkin niin, että asiakkaalle ensisijaisesti tarjotaan hänelle lähintä rokotuspaikkaa.

Puhelinkutsut rokotuksiin tulevat automaattinumerosta 09 4255 1266.

– Nyt voisi olla hyvä vahvistaa läheisiltä, että he ovat numerosta tietoisia. Voihan sen vaikka tallentaa jo etukäteen puhelimen muistiin, Kuitto vinkkaa.

Osa on ollut puhelimen äärestä pois tai ei ole muutoin tohtinut vastata oudolta tuntuvaan puheluun.

Sari Kuitto

Eksote rokottanut yli 80 prosenttia yli 80-vuotiaista eteläkarjalaisista. Kaikkia rokotettavia ei ole tavoitettu puhelimitse. Soittamista jatketaan, mutta yli 80-vuotiaat voivat jatkossa myös varata itse rokotusajan. Ohje julkaistaan ensi viikolla.

– Osa on ollut puhelimen äärestä pois tai ei ole muutoin tohtinut vastata oudolta tuntuvaan puheluun. Näytöllä voi lukea tekstinä ”yksityinen numero”, kun rokotusaikaa tarjotaan puhelimitse, Kuitto kertoo.

– Jos pelkää puhelinmyyjien soittavan, on hyvä huolehtia yhdessä telemarkkinointikielto kuntoon. Se ei estä viranomaisten soittamia puheluita, neuvoo Kuitto.

Riskiryhmien rokotuksiin ei vielä avata sähköistä ajanvarausta, vaan Eksoten tiedotteen mukaan rokotuksiin kutsutaan muilla tavoin.

Useampaan riskiryhmään kuuluva voi saada myös useamman kerran samat rokotusta koskevat ohjeet.

– Aika tulee kuitenkin varata vain yhden kerran. Samalla ohjeella ei voi varata aikaa ystävälle tai läheiselle. Rokotuksia saavat vain THL:n ohjeen mukaan niihin oikeutetut, jonon ohi rokotuksiin ei Eksotella pääse, Kuitto painottaa.

Eksoten lähettämä tekstiviesti rokotuskutsusta ei näy kaikissa puhelinmalleissa oikein. Jos tekstiviestistä ei saa selvää, Eksote kehottaa tällöin soittamaan koronarokotusneuvonnan numeroon 05 352 2355. Samaan numeroon tulee ilmoittaa, jos ei voi saapua rokotettavaksi varatulla ajalla.

SOILE TANKKA

soile.tankka@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka