Pääkirjoitus: Koronalukuja voi tarkastella eri näkökulmista

Matias Lövberg

Korona-arkea eletään vahvasti myös lukujen kautta. Samalla tiedonvälityksen merkitys on vuoden mittaan korostunut.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Eksote listaavat tautitilanteen tunnuslukuja säännöllisesti verkkosivuilleen. Koneistot tuottavat tietoa, joka soveltuu analyyttisempaan tarkasteluun, mutta myös uteliaisuuden tyydyttämiseen.

Aina voi myös vertailla ja ehkä Luumäen matala tartuntamäärä tarjoaa jonkinlaista helpotustakin pahimpaan kiristykseen.

Valtakunnallisesti varmistettujen koronatartuntojen määrä on kesää kohti laskussa eikä tilanne paikallisesti ole pienissä kunnissa perin vakavaksi edes äitynyt. Määrät ovat melkeinpä marginaalisia.

Kuntakohtaisia rajoituksia on Etelä-Karjalan alueellisessa koronatilannekuvaryhmässä mietitty (ES 30.4.), mutta niitä ei ole nähty järkevänä, sillä työssäkäynti- ja asiointiliikenne kuntien välillä on yleistä.

Koronarokotusten ensimmäisen annoksen osalta tahti on Luumäellä hyvä niin Etelä-Karjalan kuin koko maankin keskiarvoon verrattuna. Kuntakohtaiset kattavuusluvut eivät kuitenkaan ole keskenään täysin vertailukelpoisia.

Erityisen myönteistä on se, että Eksoten alueella lähes kaikki koronaan liitty​vää työtä tekevät sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset on rokotettu ja Luumäen yli 70-vuotiaistakin yli 90 prosenttia.

Eksote on listannut kaikkiaan 16 rokotusryhmää, joista vain kolme on enää aloittamatta. Viimeisissä ryhmissä ovat vielä perusterveet 16–49-vuotiaat.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka