Pääkirjoitus: Naapuriapukin voi karkottaa mökkirosvoja

Matias Lövberg

Kesän lähestyessä poliisin tiedotuksessa tulee jälleen vastaan tuttu, mutta ei niinkään toivottu ilmiö: hiljaisen ja pimeän talven aikana vapaa-ajan asuntoja joutuu murtojen kohteiksi.

Toisaalta voidaan myös olettaa, että epämiellyttävien yllätysten ilmitulo nimenomaan keväisin on vähentynyt, sillä jo ennen koronaakin perinteinen mökkikausi alkoi venyä pidemmäksi molemmista päistä.

Puhutaankin yhä enemmän nimenomaan vapaa-ajan asunnoista, jotka ovat lyhyempiä aikoja tyhjillään ja näin ollen myös paremmassa turvassa pitkäkyntisiltä. Ja mitä parempi on varustelutaso, sitä enemmän myös panostetaan hälytinlaitteistoon ja kameravalvontaan, jotka osaltaan vähentävät murtojen määrää.

Kaikkiin mökkeihin ei kuitenkaan ole asennettu viimeistä huutoa olevia varashälytinjärjestelmiä, joten poliisin perusohjeille omaisuuden suojaamiseksi on edelleen käyttöä. Rosvot tavoittelevat ensisijaisesti arvokasta ja kiinnostavaa irtaimistoa, jota on helppo myydä pimeillä markkinoilla tai verkossa.

Kun mökki jää pidemmäksi ajaksi tyhjilleen, kannattaa siis esimerkiksi aseet, alkoholi, elekt- roniikka ja työkoneet siirtää parempaan talteen. Mikäli arvo-omaisuutta on pakko mökille jättää, pitää ne kuvata ja tunnisteet ottaa ylös. Piilottelun sijaan on myös viisasta näyttää, että mökillä ei ole mitään varastettavaa. Toisin sanoen siis verhot tulee jättää auki.

Naapuriapukin on hyvä muistaa. Mökkiläiset voivat yhdessä sopia, että epäilyttävien kulkijoiden liikkeitä pidetään silmällä ja tarvittaessa epämääräisyyksistä ilmoitetaan poliisille.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka