Pääkirjoitus: Eksote kannustaa varaamaan rokotusaikoja

Koronatilanne korostaa kausi-influenssarokotteen ottamisen tärkeyttä. Yhteisinfektioita tulee ennaltaehkäistä ja välttää kaikin keinoin, sillä seuraukset ovat todennäköisesti vakavammat kuin yksin korona-

(Kuva: Matias Lövberg/arkistokuva)

Matias Lövberg

Koronatilanne korostaa kausi-influenssarokotteen ottamisen tärkeyttä. Yhteisinfektioita tulee ennaltaehkäistä ja välttää kaikin keinoin, sillä seuraukset ovat todennäköisesti vakavammat kuin yksin korona- tai kausi-influenssaviruksen aiheuttamassa taudissa.

Eksoten infektiosairauksien ylilääkäri Pekka Suomalainen kertoi Luumäen Lehdessä viime viikolla, että kokemusta yhteisinfektioista ei vielä ole, mutta etukäteen arvioiden on huolestuttavaa, jos koronaviruksen aiheuttaman taudin toipumisaikana sairastuu päällekkäin kausi-influenssaan tai toisin päin.

Kausi-influenssarokotukset ovat alkaneet paikoin vilkkaasti ja alkuviikosta uutisoitiin, että kysynnän kasvu yllätti yksityiset terveydenhoitoketjut eikä esimerkiksi Terveystalolla ja Mehiläisellä ollut tarjota aikoja rokotuksiin.

STT:n mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek kuitenkin uskoo, että kausi-influenssarokotetta riittää julkisella puolella. Myös Eksotelle on luvattu, että rokotteet riittävät riskiryhmiin kuuluville.

Koronatilanteen takia kausi-influenssarokotuksia annetaan vain ajanvarauksella eikä perinteisiä joukkorokotuksia järjestetä. Se on herättänyt pelkoa siitä, että rokotuskattavuus laskee.

Eksotesta lähetetäänkin vahvaa viestiä rokotusten puolesta ja kannustetaan varaamaan entistä aktiivisemmin aikoja, jotta kausi-influenssarokotukset saataisiin hoidettua mahdollisimman lyhyessä ajassa ja mahdollisimman kattavasti. Mitä vähemmän hengitystieinfektioita talven aikana tulee, sitä tehokkaammin myös terveydenhuolto toimii.

MATIAS LÖVBERG

matias.lovberg@luumaenlehti.fi

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka