Mielipidekirjoitus: Maisema-alueilla kaivataan jatkuvaa ja monipuolista metsänkasvatusta

Palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia. Kirjoitukset voi lähettää osoitteeseen toimitus@luumaenlehti.fi Metsien avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta eduskunnalle

Veli Pohjonen

Palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia. Kirjoitukset voi lähettää osoitteeseen toimitus@luumaenlehti.fi

Metsien avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä niin sanottuun jatkuvaan kasvatukseen.

Jatkuva kasvatus on sanontana suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut. Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi.

Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäbiologian professori Peitsa Mikola. Kyseessä on metsänhoidollinen harsinta.

Kiistely nousi kertaluokkaa korkeammalle marraskuussa, kun Sitran yliasiamies, entinen pääministerimme ja EU-komissaarimme Jyrki Katainen totesi että ”Metsäkanalintujen metsästäjän maalaisjärjellä arvioituna avohakkuissa ei ole järkeä.”

Pääosa metsätilallisia ei ole jatkuvaan kasvatukseen syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

Mistä porkkanaa metsätilojen muutokseen?

Meillä on laajalti kulttuurin, matkailun ja erityismaiseman maa-alueita, joilla voisimme siirtää metsänhoidon painopistettä. Erityisalueilla voisimme palata nykyisestä lohkometsätaloudesta uuden sukupolven metsänhoidolliseen harsintaan. Matkailijat ja muut luontoretkeilijät tykästyisivät tähän kesän kävelyreiteillään ja talven kansanhiihtoladuillaan.

Metsähallitukselle avohakkuista luopuminen on yksinkertainen. Kyse on eduskunnan päätöksestä yhteisissä metsissämme.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Avohakkuun kieltoa eli piiskaa metsätilalliset eivät halua. Mistä porkkanaa metsätilojen muutokseen?

Muutokseen voisi ottaa oppia 1960-luvulla käynnistyneestä metsäojituksestamme. Metsätilalliset eivät siihenkään ilman porkkanaa syttyneet. Porkkana tuli eduskunnalta, sen myöntämillä metsänparannusvaroilla. Moni metsätilallinen muistaa 1960–1980 kauden metsiämme kuivattaneet ja puun kasvua kohentaneet metsänparannuslainat.

2020-luvulla harsintametsätalouteen voisi kytkeä myös lisätuloa, kehittämällä sitä uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla jatkuvan kasvatuksen järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Biomassaa saa lisää 20-30 prosenttia tavalliseen ainespuuhun verrattuna.

Edelleen niukasti käytetty energiapuuvaramme ovat kannot. Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa kantopuun korjuu pelkkään ainespuuhun verrattuna nostaisi biomassan tuotantoa noin neljänneksellä.

Kantojen hajautettu korjuu harsintametsätaloudessa nopeuttaisi etenkin luonnonkuusikoiden uusiutumista, hieman kuusten myrskykaatojen tapaan. Kantojen poisto hakkuun yhteydessä hillitsisi myös juurikäävän leviämistä.

Jatkuvan kasvatuksen vaihtoehtoa on joka tapauksessa harkittava, kun aihe on edennyt eduskunnan asialistalle ja Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahaston huipulle. Etenkin valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla metsänhoidollisen, energiatavoitteisen harsinnan voisi kehittää 2020-luvun metsänparannukseksi.

VELI POHJONEN

Kirjoittaja on maatalous- ja metsätieteiden tohtori, Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen dosentti ja Joensuun

yliopiston metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori.

Kommentoi