0

Kolumni: Olet mitä syöt, joten ole ylpeä!

Olen monesti joutunut kiusallisiin tilanteisiin kasvisruokavalioni vuoksi.
Kerran ravintolassa annosta tuotiin jo pöytään, kun nolostuneena ilmoitin aterian tarjonneelle ystävälleni, etten syö lihaa. Pitäisikö minun hävetä valintaani olla kasvissyöjä?

Moni kasvissyöntiä vastustava vetoaa siihen, että ihminen on aina syönyt lihaa.
Ihmisen hampaat ja ruoansulatuselimistö ovat sopeutuneet lihan hienontamiseen ja sulattamiseen. Lihansyönti on luonnollista, siis oikein.
Tämä argumentti on kuitenkin heikko. Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä, miten asioiden pitäisi olla. Periaatetta kutsutaan Humen giljotiiniksi.
Käytännössä se tarkoittaa, ettei lihansyöntiä voida oikeuttaa sillä, että “luonto on tarkoittanut niin”.

Joidenkin mielestä kasvissyönnissä on kyse nirsoilusta. Pula-aikana piti syödä sitä, mitä oli tarjolla. Hemmotelluille nykynuorille ei kelpaa enää kunnon ruoka.
On toki totta, että pula-aikana maailma oli erilainen. Nyky-Suomessa ruoasta ei kuitenkaan ole pulaa.
On etuoikeus voida valita, mitä laittaa suuhunsa. Miksi emme siis käyttäisi etuoikeuttamme ja yrittäisi tehdä hyviä valintoja?

Jotkut ajattelevat kasvisruokavalion olevan pelkkää salaatin mussuttamista. Kasvisruoka voi kuitenkin olla yhtä monipuolista kuin sekaruokakin. Vastaavasti kumpikin ruokavalio voi olla väärin toteutettuna yksipuolinen.
Kasvissyöjäksi ryhtyminen voi tuntua työläältä. Toki se vaatii intoa ottaa selvää riittävästä ravintoaineiden saannista, mutta lopulta kyse on uusien vaihtoehtojen löytämisestä.
Ainoat ravintolisät, joita lähes jokaisen kasvisruokailijan on syötävä purkista, ovat B12- ja D-vitamiini. Kaiken muun tarvittavan saa kyllä kasvisruoasta, kunhan jaksaa paneutua asiaan.

Kunnioitetaan siis myös muiden valintoja.

Moni saattaa kauhistella vegaanisten juustojen ja muiden erikoistuotteiden hintoja. On totta, että näiden tuotteiden suurkulutus käy ennen pitkää kukkarolle.
Kasvisruoan ei kuitenkaan tarvitse olla kallista. Esimerkiksi kausivihannekset ja pavut ovat paitsi edullisia, myös terveellisiä vaihtoehtoja. Kasvisruokavalio on monesta näkökulmasta hyvä valinta. Se on ensinnäkin usein ekologisempi vaihtoehto kuin sekaruokavalio.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan eläintuotanto aiheuttaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin kaikki liikenne yhteensä. Eläintuotanto kiihdyttää siis ilmastonmuutosta entisestään.
Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan kasvisruokavalioon siirtyminen on tehokkain tapa pienentää omaa hiilijalanjälkeä.

Kasvissyöjäksi ryhtyminen on myös keino vähentää nälänhätää.
Maailmassa 800 miljoonaa ihmistä näkee nälkää, vaikka vuosittain tuotettu ravinto riittäisi ruokkimaan koko maapallon väestön ja vielä ylikin.
Kenenkään ei tarvitsisi nähdä nälkää, jos tuotantoeläinten ruokkimiseen kasvatettu, ihmisillekin soveltuva ravinto käytettäisiin ihmisten ruokkimiseen.

Kasvissyöntiin liittyy myös eettinen näkökulma. Jokainen voi kysyä itseltään, onko eläinten tappaminen ruoaksi oikein, kun muitakin vaihtoehtoja olisi tarjolla.
Lihaa ei kuitenkaan tarvitse hylätä kokonaan, vaan sen kulutusta voi myös vähentää. Lähellä tuotettu liha ja riista ovat kestävämpiä vaihtoehtoja kuin esimerkiksi brasilialainen tehotuotettu nauta tai tanskalainen sika.

Jokaisella on oikeus päättää itse, mitä syö. Kunnioitetaan siis myös muiden valintoja. Kenenkään ei tarvitse tuntea häpeää omista valinnoistaan.

DERIA KURKAN

Kirjoittaja on luumäkeläislähtöinen opiskelija.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentteja aiheesta “Kolumni: Olet mitä syöt, joten ole ylpeä!

  • 19.10.2020 at 19:54
    Permalink

    Olen itse sekasyöjä.Lautasmalliin olen alkanut ottaa enemmän kasviksia, kalaa, riistaa yms. Syön myös punaista lihaa. Rakennan annokseni yleensä kasvispainotteiseksi ja pyrin käyttämään kotimaista. Hyvä kirjoitus, jossa on varmaan miettimisen aihetta?

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Käytätkö kasvomaskia?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä