0

Maskia suositellaan edelleen joukkoliikenteeseen ja sisätiloihin, joissa turvaväliä ei voi noudattaa: ”Nyt on hyvä aika harjoitella maskin käyttöä”

Koronavirusepid​emia on Etelä-Karjalassa perustasolla. Torstaina 15. lokakuuta kokoontunut Etelä-Karjalan alueellinen COVID-19-tilannekuvaryhmä päätti pitää voimassa 8. lokakuuta voimaan asetetut suositukset ja rajoitukset. Uusia suosituksia tai rajoituksia ei tällä viikolla annettu.

Turvavälejä tulee noudattaa, ja käsiä pestä huolellisesti ja riittävän usein, tai käyttää käsihuuhdetta. Maskisuositus on alueella voimassa perustason mukaisesti. Maskeja suositellaan joukkoliikenteeseen ja julkisiin tiloihin, jos 1,5 metrin turvaväliä ei voi noudattaa. Työryhmän mukaan kasvomaskien käyttöön tulee kiinnittää huomiota etenkin kaupoissa ja kauppakeskuksissa liikuttaessa, sisätiloissa tapahtuvissa harrastuksissa ja muussa vapaa-ajanvietossa, joukkoliikenteessä sekä yksityisjuhlissa. Yksityisjuhliksi katsotaan esimerkiksi häät, isot syntymäpäivät ja valmistujaiset.

Lisäksi maskeja suositellaan käytettäväksi koronatestiin mennessä ja sieltä palatessa sekä palatessa riskimaasta.

– Nyt on hyvä aika harjoitella maskin käyttöä ja totutella eri tilanteissa sen kanssa toimimiseen, työryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula toteaa tiedotteessa.

Etelä-Karjalassa on varmistettu 21. syyskuuta jälkeen 32 uutta koronavirustartuntaa. ​Varmistettuja koronata​rtuntoja on​ tode​ttu yhteensä 61​. ​​

LUUMÄEN LEHTI
toimitus@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Käytätkö kasvomaskia?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä