0

Luumäen Osuuspankki jatkaa itsenäisenä – fuusiota vastaan äänesti 12 edustajiston jäsentä

Luumäen Osuuspankin edustajisto hylkäsi tiistai-iltana 11. elokuuta pankin hallituksen esityksen sulautumisesta Etelä-Karjalan Osuuspankkiin. Äänestyksessä pankin itsenäisyyden puolesta äänesti 12 jäsentä ja fuusion puolesta seitsemän jäsentä. Esityksen läpimenoon olisi vaadittu kahden kolmasosan enemmistö. Edustajisto käsitteli sulautumisasiaa nyt toistamiseen. Alkuvuodesta pidetyssä edustajiston kokouksessa esitys sulautumisesta kaatui äänin 11 puolesta ja kymmenen vastaan. Vaikka enemmistö oli tuolloin fuusion kannalla, osuuspankkilain mukainen määräenemmistö ei täyttynyt.
Luumäen Osuuspankista kerrotaan, että edustajiston päätöksen myötä pankin hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan valintaprosessin välittömästi. Pankin väliaikaisena toimitusjohtajana on tällä hetkellä Leo-Petteri Nevalainen. Edellinen vakituinen toimitusjohtaja Mikko Purmonen siirtyi kesäkuun alusta alkaen Mäntsälän Osuuspankin toimitusjohtajaksi.
Lisäksi Luumäen Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Jarmo Haimila on päätynyt jättämään tehtävänsä jo tässä vaiheessa. Hänen oli alunperin tarkoitus jatkaa puheenjohtajana vielä marras-joulukuussa pidettävään hallintoneuvoston varsinaiseen kokoukseen saakka.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

6 kommenttia aiheesta “Luumäen Osuuspankki jatkaa itsenäisenä – fuusiota vastaan äänesti 12 edustajiston jäsentä

  • 12.8.2020 at 00:11
    Permalink

    Hyvä niin!!

  • 12.8.2020 at 00:23
    Permalink

    Parempi näin! Kaikki eivät osaa eikä heillä ole näitä laitteita, joilla voisi käyttää näitä palveluita!

  • 12.8.2020 at 06:51
    Permalink

    Miten nämä muut hallituksen ja hallintoneuvoston harhaanjohtajat?

  • 12.8.2020 at 09:45
    Permalink

    Voi, voi. Henkilökunta tapetaan työllä ja ilmaista ei todellakaan ole mikään palvelu tämän jälkeen. Voi luumäeläiset, minkä karhunpalveluksen itsellenne teitte.

    • 12.8.2020 at 10:27
      Permalink

      Mikään palvelu ei ole eikä ole ollut ilmaista. Kyse on vain, miten se hinnoitellaan ja kenellä maksatetaan.

  • 17.8.2020 at 12:05
    Permalink

    Ei pankkipalvelut maksa Ylämaalla eikä niitä ole. Samoin olisi käynyt teille.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Oletko asioinut sähköisesti poliisin kanssa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä