0

Vesijohtosaneeraus alkaa Taavetissa maanantaina

Taavetissa aloitetaan vesijohtosaneerauksen työt ensi maanantaina 18. toukokuuta, Luumäen kunta tiedottaa.
Työt alkavat liikennejärjestelyillä, joissa kevyen liikenteen väylälle tehdään kiertotietä Linnalantien ajoradan reunaan.
Linnalantien ajorataa kavennetaan kyseiseltä osuudelta.
Järjestelyjä tehdään jatkossa Taavetin kirjaston ja Haminantien risteyksen välisellä osuudella aina työkohde kerrallaan.
Kunnan mukaan tavoitteena on saada Linnalantien osuuden työt tehdyksi kesäkuun loppuun mennessä.
Tielläliikkujilta toivotaan erityistä varovaisuutta poikkeavien liikennejärjestelyiden aikana.

Myös Taavetin katuvalosaneeraus etenee kunnan mukaan hyvässä vauhdissa. Kaivuutyöt ovat alkaneet Kivimäen alueella Linnalantien pohjoispuolella, ja eteläpuolen pylväsasennukset käynnistyvät loppuviikon aikana.
Uusia valaisimia on tilattu myös Jurvalan alueelle, missä katuvalosaneerausta käynnistetään kesän aikana sellaisissa kohdissa, joissa valaisimia voidaan vaihtaa olemassa oleviin pylväisiin.

 

LUUMÄEN LEHTI
toimitus@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö kaikkien käyttää kasvosuojaa julkisilla paikoilla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä