0

Mielipidekirjoitus: Onko Luumäellä tulevaisuutta?

Viitaten viime viikkojen lehdistötietoihin näyttää siltä, että Luumäen pankkipalvelujen tulevaisuudenkuvaa horjutetaan keskeisten vaikuttajien toimesta.
Jokaisella menestyvällä kunnalla on kuntakeskuksessa pankki. Niin on myös Luumäellä. Täytyy kyllä ihmetellä sitä, millä tarmolla Luumäen Osuuspankin nokkaihmiset ajavat pankkia Lappeenrannan syliin.
Samoin syvästi ihmettelen, missä luuraavat kunnan keskeiset nokkaihmiset, kun ei kukaan uskalla ottaa minkäänlaista kantaa kuntakuvan keskeiseen asiaan, pankin säilymiseen omalla paikkakunnalla.

Tammikuussa pankin edustajisto torjui fuusion Lappeenrantaan. Vaikka puhutaan Etelä-Karjalasta, niin Lappeenranta on se,
joka kaikkea toimintaa
siellä tulevaisuudessa johtaa. Nyt pankin hallitus tuntuu nousseen jäsenistön valitseman edustajiston yläpuolelle, kun eivät hallituksen mieleisesti osaa fuusioasiaa äänestää.
Jo vähäisinkin lautamiesjärki sanoo, ettei samaa asiaa pidä tuoda uudelleen äänestettäväksi ennen kuin on pidetty tulevaisuudessa edustajiston sääntömääräiset tai ennenaikaiset edustajistovaalit. Vaaleissa jäsenistö päättää linjauksesta, selvittäen ehdolla olevien mielipiteet kyseisessä asiassa.

Nyt pankin hallitus tuntuu nousseen jäsenistön valitseman
edustajiston yläpuolelle, kun eivät
hallituksen mieleisesti osaa fuusioasiaa äänestää.

Tuntuu siltä, ettei vanhemmalle väelle anneta nyt mitään arvoa. Ihmiset, jotka ovat aikojen kuluessa uskollisuudella nostaneet pankin johtavaan asemaan, ovat
johdon silmissä niin kuin ei heitä olisi enää olemassakaan.
Huikeimmalta vedolta tuntuu viime lehdessä ollut hallituksen puheenjohtajan ennuste koronakriisin vaikutuksesta koko rahoitusmarkkinoiden sortumiseen Suomessa. Ainakin sellaisen käsityksen äkkinäinen lukija kirjoituksesta saa.
Tällaisia käsityksiä edes valtionhallinnon poliitikot eivät vielä ole osanneet esitellä.

Vaikka todistellaan, että ei pankkia ainakaan viiteen vuoteen suljeta, niin pankkipolitiikka on aina politiikkaa, jossa voidaan taloudellisilla eduilla selittää milloin vain aikaisempaakin sulkemista.
Esimerkkinä suuremmista osuuspankeista käy joitakin vuosia sitten rakennettu Kymenlaakson Osuuspankki. Pankit suljettiin Virolahdella, Pyhtäällä, Anjalankoskella, Valkealassa, Kuusankoskella ja Jaalassa. Niin olisi käynyt myös Elimäellä, mutta siellä valittiin toinen linja.
Syvästi ihmettelen, ettei Luumäellä juuri osata katsoa eteenpäin muutaman vuoden päähän, kun esimerk-
kejä tulevasta on ympärillämme näin helposti nähtävissä.
Liikepankin tulee tuottaa osakkeenomistajille voittoa. Osuuskunnan, niin kuin Luumäen Osuuspankki on, tulee tuottaa jäsenistölle palveluja. Vakavaraisuus ja kannattavuus kun ovat kunnossa ja ennusteiden mukaan ne myös tulevaisuudessa hyvänä säilyvät.
Osuupankkijärjestö on niin suuri, että se kykenee aina tarjoamaan kilpailukykyiset asiantuntijapalvelut Luumäelle, silloinkin, kun siellä on itsenäinen oma pankki.
Hallituksen puheenjohtaja puhuu suurista hallintokuluista ja vetoaa parempiin tuottotavoitteisiin. Suosittelen puheenjohtajalle hakeutumista pörssiyhtiön hallituksiin, siellä tarvitaan vain tuottoa palveluista välittämättä.

SEPPO LAHTELA

Kirjoittaja on Taavetissa tomiva kauppias.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

2 kommenttia aiheesta “Mielipidekirjoitus: Onko Luumäellä tulevaisuutta?

  • 4.5.2020 at 14:06
    Permalink

    Asiallinen kirjoitus. Kyllä demokratia osuuskunnassa on kapealla pohjalla, jos 5-jäseninen pankin hallitus voisi ajaa päätöksensä läpi vastoin jäsenistön enemmistön kantaa.

  • 12.5.2020 at 17:52
    Permalink

    Edustajiston enemmistö oli jo tammikuussa sitä mieltä, että yhdistyminen on luumäkeläisten etu.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Oletko vienyt jätteitä Hyödyksi-asemalle?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä