0

Kolumni: Mitä olemme oppineet 27 vuodessa?

hyvä edesmennyt ystäväni, kaikkien kunnioittama kansanedustaja, kunnanjohtaja Raimo Liikkanen kirjoitti kolumnissaan 7.9.1992 Suomen talouselämä ja sen tulevaisuus (otteita kolumnista):

”Olen järkyttyneenä noin puolitoista vuotta seurannut talouspoliittista keskustelua eduskunnassa. Lyhyesti voi todeta, että paljon puhetta, mutta vähän tekoja. Puheissa keskitytään toisten edustajien ja puolueiden moittimiseen. Tällaisella menettelyllä ei saada aikaan kuin lihavia riitoja ja asiat jää hoitamatta. Ymmärrän opposition merkityksen, mutta tällaisena aikana opposition pitäisi keskittyä yhteistyöhön ja rakentaviin parannusehdotuksiin. Valitettavasti tällaisia ehdotuksia en ole havainnut. Nykyiseen tilanteeseen ovat syypäitä kaikki puolueet.
Meidän suomalaisten on itse leikattava menojamme. Jos emme itse sitä tee niin sen suorittavat muut ja varmasti silloin seuraukset ovat raskaampia.
Meidän suomalaisten on opittava menneisyydestä paljon. Maassamme on tehtävä maltillinen tulopoliittinen sopimus ja valmistauduttava elintasomme laskuun. Mitä nopeammin olemme tähän valmiita sen vähemmillä seurauksilla selviämme. Huonoinakin aikoina meidän on pidettävä pienituloisista ja vähäosaisista ihmisistä huolta. Leikkauksia tulee pääsääntöisesti tehdä suurituloisten. Maassamme on huonoinakin aikoina panostettava tuotekehittelyyn ja pidettävä huoli kansainvälisestä kilpailukyvystämme.
Suomessa on tulevaisuudessa kaikin tavoin kannustettava omatoimisuutta ja lopetettava kaikenlainen yhteiskunnan holhous. Tuetaan yrittäjyyttä, tehdään yhteistyötä ja ollaan valmiita ylimääräisiin menoleikkauksiin ja työsuorituksiin, niin varmasti Suomi selviää tästäkin pinteestä.”

Heti kun katsotaan, että on jotain jaettavaa,
alkaa riita siitä kuka saa eniten.

Mitä me tästä olemme oppineet – ei juuri mitään. Samanlainen eripura jatkuu edelleenkin. Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa. Me pärjäämme vaikeissa paikoissa ja vaikeina aikoina todella hyvin, mutta miksi me emme kestä hyvinvointia? Heti kun katsotaan, että on jotain jaettavaa, alkaa riita siitä kuka saa eniten. Eikö meillä ole malttia vaurastua? Miksi emme voisi malttaa muutaman vuoden, jotta sitä jaettavaa olisi.
Samalla myös ehkä lapsillemme jäävä velkakin olisi pienempi.
Me puhumme myös eriarvoisuuden kasvusta ja miten sitä voitaisiin vähentää. Yksi yksinkertainen ja monia ärsyttävä ratkaisu siihen on; tehdään ”tulopoliittinen” ratkaisu, jossa nostetaan lapsilisiä, palkkoja ja eläkkeitä sama euromäärä kuukaudessa. Ei prosentteja.
Korotus olisi sama niin ministerille kuin postinjakajallekin.

Tutkimuksien mukaan Suomi on maailman onnellisin maa ja kuitenkin me valitamme estareissa jatkuvasti. Onnellisuus ei voi sittenkään pelkästään johtua rahasta vaan se syntyy jostain muusta.
Se syntyy yhteisöllisyydestä, perheestä ja hyvistä ystävistä joiden kanssa on kiva toimia. Lopuksi vanha viisaus: Köyhä ei ole hän jolta puuttuu jotain, vaan köyhä on hän joka ei osaa nauttia siitä mitä hänellä on.

TAPANI SULANDER

Kirjoittaja on Eläkeliiton Luumäen yhdistyksen jäsen.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko e-urheilu mielestäsi urheilua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä