0

Pääkirjoitus: Kunnon talvi peittoaa harmaan ja synkän välikelin

Kalenterin perusteella eletään melkeinpä sydäntalvea, mutta sääolot eivät ole sinnepäinkään. Kuluvalla viikolla jopa jännitettiin, josko lähes 50 vuoden takainen tammikuun lämpöennätys rikkoutuisi.
Lämpötila on pysytellyt talvikuukausina lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta plussan puolella. Lunta on tullut silloin tällöin, mutta valkea peite ei lämpimässä maassa pitkään pysy.
Nykytilanteella on toki yksittäisiä hyviä puolia. Lämmityskulut eivät pääse karkaamaan, selkäparka ei rasitu lumitöissä ja polttopuita säästyy. Myöskään auton ikkunoita ei tarvitse raapata ja pihalla pärjää pidemmänkin ajan ilman pilkkihaalaria.

Lämmin keli on esimerkiksi
urheiluliikkeille katastrofi.

Normaalin talven soisi kuitenkin jo alkavan. Nollan molemmin puolin sahaava lämpötila sekä ajoittaiset räntä- ja lumisateet heikentävät liikenneturvallisuutta. Pääkallokeli on tien päällä iso vaaratekijä niin kuin vuoden lopussa koettiin. Eikä peilijää jalan allakaan pidä.
Kaupallisesti lämmin keli on esimerkiksi urheiluliikkeille katastrofi. Talviliikuntavälineet eivät käy kaupaksi. Suomessa on kannettu huolta jälkipolvien hiihtotaidosta eikä suinkaan syyttä. Tätä menoa luistelutaitokin on pian vaakalaudalla. Toki jäähalleissa ja tekojäillä kelpaa kaarrella, mutta perinteisille ulkokentille ei ole asiaa. Perheen pienimmilläkin jää pulkkamäkeen menemättä.
Luonnossa saimaannorppien pesintä vaikeutuu ja teollisuudessa harmaita hiuksia aiheuttaa roudan puute. Leudot talvet vaikeuttavat metsien talvihakkuita eikä puunkorjuuseen täydellä teholla päästä, kun metsäpohjat ja -tiet ovat pehmeitä.

MATIAS LÖVBERG
matias.lövberg@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Matkustatko talvikelien perässä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä