0

Kolumni: Muistelus

Täytin joku viikko sitten 80 vuotta. Synnyin ennen talvisotaa ja jouduin heti evakkoon, kun pääkonttorin pojat olivat Kuhmon kohdalta Ouluun ryysäämässä.
Siellä heitä olivat omat vastassa ja isäkin hillui siellä suojeluskuntavääpelinä.

Myöhemmin työmailla kohtaamani pojat olivat olleet isän sotakavereita. Ouluun menemättä naapurilta tuolloin jäi. Isäni paras kaveri oli kersantti Heikki Pura. Poikien mielestä he olivat oikein hyvä pari.
Ruokapuoli ei ollut siellä hääppöistä. Isä ja Heikki kirjoittelivatkin runollisia kirjeitä vauraille pohjanmaan naisille ja ruokapaketteja sateli kenttäpostissa etulinjaan. Työkaverit muistelivat viiskytluvun lopussa, että paketin tultua isäni huihkaisi komentoteltan ovelta, että tulkaahan pojat ottamaan palasta, kun ei tiedä kenen leuat ne seuraavan hyökkäyksen jälkeen vielä louskuaa.

Maaseudun väki on aina omatoimista ja räväkkää työtekijöinäkin.

Kuulin työmailla pojilta reippaita kuvauksia taisteluista, isän ja Heikin muistelmat olivat samantapaisia. Sanoivat, että sankareita ei oltu vaan oli onnea matkassa ja isä lisäsi että suojautuivat paremmin.
Alle kouluikäisinä me penskat viipoteltiin kylillä, jossa naapurin pommikoneet olivat nostaneet ison ristikirkon yhtä sakaraa ja jonkun mökin ynnä muuta tuhonneet. Se oli seikkailun aikaa ja eikä huolet ketään painaneet.
Huolet tulivat kansakoulussa vastaan ja ne voitettiin sakilla miten kuten, mutta ei meidän jengistä pinkoja tullut. Toki elämä on silti poikaansa kantanut, tekijänä 10 vuotta ja teettäjänä 34 vuotta. Molemmista rooleista tykkäsin. Ne ovat kuin saman kolikon eri puolet.

Duunarina ollessa minusta sukeutui lukutoukka ja kirjasto tuli tutuksi. Sain sieltä muutaman hyvän ystävänkin, kun analysoitiin jotain tuttua kirjaklassikkoa.
Jengissä pyörin enempi sivummalla ja joskus jouduin siinä roolissani kiistojakin ratkomaan. Tyttöjäkin yrittelin pyydystellä, mutta useimmiten ne pyydystivät minut. Työssä hekin olivat baareissa ja kaupoissa niin, että työnmaku tunnettiin. Työnteko on tälle ikäluokalle aina ollutkin hyvin tärkeä seikka.
Elämän kuljetti perheemme Taavettiin, jossa tiemestarin työt kutsuivat. Kiva fiilis työporukassa oli täälläkin ja yhteistyö käytti. Maaseudun väki on aina omatoimista ja räväkkää työtekijöinäkin. Se olikin kivaa aikaa.

Kehitys vie väkeä pääkaupunkiseudulle. Kuhmossa oli 1955, kun työt aloitin, noin 14 600 asukasta, nyt noin 8 000. Luumäellä taisi olla tullessani vajaat 7 000 asukasta, nyt enää yli 4 000.
Paljon on muistoja jäänyt mieleen, vaan eteenpäin on aina elävän mieli. Pidetään lippua elämässämme korkealla ja pärjäillään!

PENTTI TERVONEN

Kirjoittaja on Luumäen kesäasukas.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Oletko jo upottanut sormesi multaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä