0

Kolumni: Erään perheen evakkotarina

Marraskuussa tulee 80 vuotta talvisodan syttymisestä. Se ei ole pitkä aika! Vielä elää henkilöitä, jotka kokivat sen. Minä en kuulu heihin. Olen syntynyt välirauhan aikaan.
Sota syttyi 30.11.1939. Isä oli jo lähtenyt maata puolustamaan ja äiti asui Ensossa yksin kolmen tyttären kanssa, joista nuorin oli vähän yli kaksivuotias. Ensoa evakuoitiin, mutta äiti ei halunnut lähteä ennen kuin oli ihan pakko eli helmikuussa 1940. Isommat tytöt (5­—7-vuotiaat) ottivat ilon irti evakkomatkasta, pääsiväthän he ensimmäisen kerran matkustamaan junalla. Paljon ei voinut ottaa tavaraa mukaan. Tytöt kantoivat oman reppunsa ja äiti kaiken muun. Hän oli niin neuvokas, että otti mukaan potan, mikä sitten junassa kiersikin ahkerasti lapsiperheiden tarpeisiin.

Ensimmäinen evakkopaikkakunta oli Ikaalinen. Siellä perhe sijoitettiin taajaman lähellä sijaitsevaan maalaistaloon usean muun perheen kanssa. Kaikki asuivat samassa suuressa tuvassa, tekivät ruuan yhdessä ja illan tullen lattia täyttyi patjoista. Rintamalla olleet miehetkin kävivät lomalla ollessaan siellä perhettään katsomassa.
Ikaalisista perhe muutti Tampereelle. Siellä syntyi neljäs tytär. Talo, johon perhe muutti, oli rivitalomainen suuri talo ja se sijaitsi radan varressa. Käytössä oli keittiö ja kamari, joita lämmitettiin puilla. Asukkaiden piti itse hankkia polttopuut ja se tuotti joskus suuria vaikeuksia. Äiti kirjeessään valitti siitä isälle, joka lupasi hankkia halkoja, kun tulee seuraavan kerran lomalle. Kekseliäästi isä sotilaskavereiden kanssa toi halkoja junan kyydissä. Ne heiteltiin talon lähellä radan varteen, josta perhe kävi korjaamassa halot talteen.

Rauha solmittiin 13.3.1940. Rauhan aika jäi lyhyeksi. Joukkoja alettiin koota kesäkuussa 1941 ja jatkosota alkoi juhannusaattona. Sota oli pysähtynyt asemasodaksi 1942 ja karjalaiset perheet alkoivat palailemaan kotikonnuilleen. Niinpä äitikin muutti takaisin Ensoon neljän tyttärensä kanssa. Talo oli kunnossa ja siinä saattoi ruveta asumaan. Ensossa ennätettiin asua pari vuotta sillä 1944 alkoi toinen evakkomatka. Äiti oli 33-vuotias kun hän lähti neljän lapsen kanssa tuntemattomille teille. Nyt evakkopaikkakuntia olivat Suomenniemi, Iitin Radansuu ja kirkonkylä sekä Kausala ja Nastolan Uusikylä. Äitini kertoi usein muisteluitaan evakkotaipaleestaan. Evakkoja ei suinkaan otettu avosylin vastaan joka paikassa.
Ensoon jääneen talon korvauksena perhe sai tontin Lahdesta, jonne rakennettiin uusi talo. Elämä saattoi jatkua vakaampana monien muuttojen jälkeen. Lapsia syntyi kolme lisää. Juurtumisessa uuteen maaperään ja uusiin olosuhteisiin auttoi tietoisuus monista tuhansista samassa tilanteessa olevista.

Kun itse olin äidin ikäinen, minulla oli kaksi lasta. Äidin kertomien evakkotarinoiden vuoksi mietiskelin usein, miten itse olisin selvinnyt tilanteesta: Jättää turvallinen koti ja lähteä lasten kanssa kohti tuntematonta, mukana vain ne tavarat, jotka jaksoi kantaa. Ei se helppoa olisi ollut, mutta ilmeisesti siitä olisi kuitenkin selvinnyt. Selvisihän äitikin!

RAIJA VAURASALO

Kirjoittaja on eläkeläinen ja evakkoperheen lapsi.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Oletko joutunut antamaan hätäensiapua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä