0

Pääkirjoitus: Rantsilanmäki elävöityy hiljakseen

Neste avasi tänään polttoainejakelupisteen Rantsilanmäelle. Asia on yhtä kylmäasemaa suurempi. Rantsilanmäki on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa, joskin puhuririkasta sellaista.
Mittarikentän ohessa tontille on tehty pohjatyöt myös liikenneasemalle. Neste etsii parhaillaan toimijaa, joka alkaisi operoimaan itse asemaa. Tämä antaa uskoa mäen heräilyyn ruususen unesta.
Viimeiset vuodet ovat olleet kivisiä. Pitkä-Shell jäi Kuutostien jalkoihin ja tien remontti vaikutti asiakasmääriin niin, että Teboil sulki ovensa.
Kuutostie uudistui, mutta mäki säilyi hiljaisena.

 

Asia on yhtä kylmäasemaa suurempi.

Osansa toi sijainti pohjavesialueella ja sen mukanaan tuomat ympäristölupaprosessit. Kylmää vettä tuli Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ely) , joka ei hyväksynyt ympäristölupien kirjauksia hulevesien hoitamisesta.
Asiasta taitettiin peistä ja kunta otti asiasta kopin ja yhteyttä elyyn. Asia ratkesi, kun yhtiöt rakennuttivat vesien poisjohtamiseksi hulevesiviemärin, jonka kustannuksiin kuntakin laittoi oman osansa.
Neste on julkisissa ulostuloissaan huojunut kylmäaseman ja liikenneaseman välillä. Nyt tehty vaiheittainen avaus antaa uskoa, että Rantsilanmäeltä saa jatkossa peltilehmän juoman ohella apetta kuljettajallekin.
Toivottavasti Satun Makioitten kyltti saa pian seuraa Kuutostien pohjoispuolelle liikenneaseman kyltistä. Kuutostie potentiaalisine asiakasvirtoineen halkoo mäkeä edelleen.

 

OLLI-PEKKA HÄRMÄ
olli-pekka.harma@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

 

3 kommenttia aiheesta “Pääkirjoitus: Rantsilanmäki elävöityy hiljakseen

  • 16.10.2019 at 15:56
    Permalink

    Toivottavasti uusi liikenneasema tulee. Sillä Satun Makian parkkialue ja tilat ajoittain ihan tupaten täynnä. Toivottavasti joko samalla kaadetaan tai hyödynnetään Pitkän Shellin ja Teboilin vanhoja rakennuksia, eikä jätetä niitä vain tönöttämään.

    • 29.10.2019 at 21:14
      Permalink

      Hyi kamala, vain totaalinen maalaistollo vertaa käsintehtyä massatuotantoliikenneaseman bulkkituotteisiin!

  • 17.10.2019 at 11:04
    Permalink

    Kun ABC-ketju kaavaili jokunen vuosi sitten liikenneasemaa tulevan uuden kuutostien varteen, Luumäen yrittäjät masinoivat lähetystön kunnan päättäjien pakeille, että ei semmosta saa tulla. Syntyy vaan turhaa kilpailua, eikä asiakkaita riitä kaikille. No nyt ovat Pitkä-Shell ja Teboil ainakin toistaiseksi pois pelistä, ja tuskin ainakaan Teboilin baaria ihan hygieniasyistäkään voidaan avata, joten toivoa on.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Oletko joutunut antamaan hätäensiapua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä