0

Leningradin osa täydensi Galina Punkkisen trilogian

Luumäellä asuvan, siperialaislähtöisen Galina Punkkisen kirjoittama kolmiosainen kirjasarja on valmis. Leningradini monet kasvot -teos kertaa Punkkisen muistoja 14 vuoden ajanjaksolta vuodesta 1972 alkaen. Punkkinen muutti tuolloin kotikaupungistaan Tomskista Leningradiin saatuaan aspirantuurin, harjoittelupaikan, yliopistosta.
Lenigradin vuodet olivat Punkkiselle suurten elämänmuutosten sävyttämiä: isän kuolema, avioero, väitteleminen kasvatustieteiden lisensiaatiksi sekä työskentely yliopettajana ja dosenttina. Hän kertoo myös elämäänsä syvästi järisyttäneestä, aiheettomasta vangitsemisesta ja hyväksikäytöstä, joista hän ei ole aiemmin rohjennut puhua. Tapaus johti lopulta hänen lähtöönsä Neuvostoliitosta Suomeen.

Punkkisen kirjoitukset sisältävät runsaasti ajankuvaa elämästä 1970- ja 80-lukujen Neuvostoliitossa, yhdessä sen miljoonakaupungeista. Hän kertoo seikkaperäisesti asumisestaan kansainvälisessä asuntolassa yhdessä neuvostoliittolaisten aspiranttien ja ulkomaalaisten harjoittelijoiden kanssa. Punkkinen solmi ystävyyssuhteita ja jälkeenpäin on selvinnyt, että myös hänen ystävättärensä ovat päätyneet ulkomaille.

Kirjassa on muistoja elävöittämässä runsaasti valokuvia. Lisäksi se sisältää Punkkisen kirjoituksia, muun muassa runoja ja novelleja, joista osa on käännetty useille kielille.
Punkkisen Leningradin aikaan sijoittuva kirja on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa, Tomsk, sieluni kehto kertoo Punkkisen nuoruusvuosista synnyinkaupungissaan ja kolmas osa, Silta Siperiasta Suomeen keskittyy hänen elämänvaiheisiinsa Suomessa.

SOILE TANKKA
soile.tankka@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Tankkaatko autosi Luumäellä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä