0

Mielipidekirjoitus: Huomioita mökkitien varrelta

Valtatie 26 toimii merkittävänä väylänä Itä- ja Kaakkois-Suomen sekä Kotka—Haminan satamien välillä.
Tie on kapea ja mutkainen eikä ajoratojen jälkeen ole piennarta kevyen liikenteen käytettäväksi. Yhä suuremmaksi kasvaneet rekat eivät aina mahdu omalle ajoradalle, vaan mutkissa lainataan vastaan tulevilta.

Liikenneturvallisuuden nimissä on valtatielle 26 päätetty asentaa automaattisia nopeusvalvontakameroita, lehtiuutisten mukaan peräti 12 kappaletta Taavetin ja Haminan välille.
Tällä pyritään hillitsemään liikenteen ylinopeuksia. Perusteluina mainitaan muun muassa raskaan liikenteen poikkeavan suuri määrä muihin teihin verrattuna.
Itse Valtatietä 26 noin 20 vuoden ajan viikoittain kesämökkimatkoja ajaneena olen toki samaa mieltä raskaan liikenteen suuresta määrästä.

Valitettavan usein eivät raskaat rekat noudata tiellä vallitsevia nopeusrajoituksia, vaan matkaa taitetaan ajamalla niin sanotusti rajoitinta vasten noin 88 kilometriä tunnissa ja alamäissä runsaastikin yli tämän nopeuden. Taajama-alueilla vallitsevien kuudenkympin rajoitusten kohdalla ei vauhti juurikaan tästä laske.
Rahoituksen kannalta olisi ollut huomattavasti halvempi vaihtoehto tämän tien turvallisuuden parantamiseksi ohjata raskas liikenne reitille Tie 387—7-tie, Lappeenranta—Vaalimaa—Hamina.

Vaalimaantie on paria kokoluokkaa suurempi, paikoin 100 kilometrin tuntinopeusrajoitusten kohdalla rekkojen ohittaminen on mahdollista nopeusrajoituksen rajoissa ja suuri osa reitistä on moottoritietä. Reitin pituus Lappeenrannasta Haminaan on vain 4,4 kilometriä pidempi kuin turvattomaksi havaitun Valtatie 26:n kautta.
Erilaisten ajoneuvojen tienkäyttöä rajoitetaan jo nyt liikennemerkein, miksei myös raskasta liikennettä Valtatiellä 26.

LAURI MIETTINEN

Kirjoittaja on kesäluumäkeläinen.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Hyväksytkö turvetuotannon?

  • Kyllä. (66%, 1 874 ääntä)
  • Ei. (34%, 952 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 2 826

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä