0

Mielipidekirjoitus: Kevytautojen käyttöönottoa täytyy viedä eteenpäin

Eduskunta päätti viime vuonna uusista kevytautoista. Tarkoitus oli lisätä erityisesti nuorten liikkumismahdollisuuksia ja parantaa turvallisuutta mahdollistamalla nopeusrajoitetun pienen modernin henkilöauton käyttö mopoautojen rinnalla.
Laki asiasta on jo säädetty, mutta hallitus ja liikenne- ja viestintäministeriö eivät ole antaneet soveltamisohjeita. Nyt EU-komissio on kommentoinut kevytautoja kriittisesti.

Peräti 167 kansanedustajaa
äänesti lain puolesta.

Komission kirje on saanut jo jotkut Suomessakin epäilemään, ettei kevytautoista päätetty linjaus olisikaan EU:n takia mahdollinen. Missään nimessä pyyhettä ei saa heittää kehään. Asiasta tulee neuvotella komission kanssa ja tarvittaessa hieman muokata lakia. Suomi voi omalla lainsäädännöllään päättää itse tästä asiasta.
Eduskunta oli aikanaan varsin yksimielinen päättäessään kevytautolaista. Peräti 167 kansanedustajaa äänesti lain puolesta ja vain 12 vastusti. EU-komissiokaan ei ennalta kysyttäessä pannut hanttiin, joten tässäkin valossa nyt esiin tullut arvostelu on poikkeavaa.

Toivon, että ministeri Sanna Marin ja liikenneministeriön virkamiehet ovat eduskunnan päätöksen tukena ja valitsevat oikein pohtiessaan, ollako suomalaisten vai EU-komission puolella. EU:n pokkurointiin ei ole tarvetta, vaan asiaa on vietävä eteenpäin ja kevytautot saatava käyttöön.

JUKKA KOPRA

Kirjoittaja on kansanedustaja (kok.).

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentteja aiheesta “Mielipidekirjoitus: Kevytautojen käyttöönottoa täytyy viedä eteenpäin

  • 11.9.2019 at 09:21
    Permalink

    Kylläpä oli pöljää puhetta kansanedustaja Kopralta. Kuules Kopra,niitä tientukkijoita ei kaipaa kukaan! Et varmaan sinäkään. Kunhan aikasi kuluksi kirjoittelet ihan höpöjä.
    Mieti vähän. Kuuntele kansalaisia äläkä omias kirjoittele.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Oletko joutunut antamaan hätäensiapua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä