0

Kolumni: Rakkaudella Luumäki

Luumäki on tunkkainen tuppukylä, jossa asuu vain kukkahattutätejä ja maajusseja. Uskon, että monien mielikuvissa Luumäki on juuri tällainen stereotyyppinen kunta. Olen itse huomannut paljon valitusta sosiaalisissa medioissa, muun muassa torista ja nuorisosta. Myös sosiaali- ja terveyspalvelut ovat saaneet kuulla risunsa ja ruusunsa.

Itse olen ylpeä siitä että saan asua Luumäellä, täältä löytyy kaikki, toimivasta ja tehokkaasta hyvinvointiasemasta vilkkaaseen toriin ja ystävällisiin kauppiaisiin. Tietenkin tämä kaikki tulee alle 18-vuotiaan suusta, joka on koko elämänsä täällä asunut. Luumäeltä löytyy ruokakauppoja, ravintoloita, hyvinvointiasema, kirjastoja, liikuntahalli, päiväkoteja sekä monia muita palveluita. Taavetissa sijaitseva hyvinvointiasema ottaa potilaita vastaan nopeaan tahtiin ja hoitaa työnsä kunnolla, vaikka ajan tilaisi samana aamuna. Arjesta tekevät mukavaa myös kauppiaat, kuten Hermanni, joka aina ajattelee asiakkaidensa parasta.

Pienessä lukiossa tunnelma on viihtyisä
ja itseään voi ilmaista rohkeasti.

Luumäeltä löytyy myös paljon ajanvietettä, kesäisin muun muassa uimarannat, jäätelökioskit ja kovasti puhuttu tori. Taavetin torilta löytyy pari mainiota kioskia, jotka tarjoavat suolaista ja makeaa sekä tietenkin Ilveksen mansikat! Torin laidalla on myös lähiliikunta- ja leikkipaikka ja silloin tällöin torilla vierailee joitakin vaatemyyjiä ja musiikin soittajia. Kunta on panostanut liikuntamahdollisuuksiin Luumäellä ja tehnyt lapsille leikkipaikkoja muun muassa ylä- ja alakoulun pihoille. Myös valleilla sijaitseva frisbeegolfrata kannustaa nuoria liikkumaan.

Luumäelle on siunaantunut myös paljon erilaisia nähtävyyksiä, jotka houkuttelevat ulkopaikkakuntalaisia ja miksei paikkakuntalaisiakin tutustumaan kunnan historiaan. Nähtävyyksien lomassa on myös paljon aktiviteetteja, kuten erilaisia draamakierroksia Kotkaniemessä sekä Salpa-hotelli, jonka lähimaastossa sijaitsevat muun muassa Salpalinja ja Kivijärven pato.

Meille nuorille löytyy kunnasta paljon kesätöitä, mutta jos paikkaa ei löydy, voi perustaa oman yrityksensä 4H:n avulla. Tänä vuonna on perustettu muun muassa jäätelökioski ja kahvila. Tällaiset tilaisuudet tarjoavat nuorille kokemuksia yrittäjyydestä ja voivat antaa suuntaa tulevaisuudelle. Luumäellä on oma lukio, joka hyödyntää pieniä oppilasmääriänsä tarjoamalla nuorille ilmaisen läppärin sekä mahdollisuuden päästä ulkomaille. Pienessä lukiossa tunnelma on viihtyisä ja itseään voi ilmaista rohkeasti. Kunnassa onkin tärkeää panostaa lapsiin ja nuoriin, sille me olemme tulevaisuus.

MATLEENA PUNKKINEN

Kirjoittaja opiskelee Taavetin lukiossa.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Viikon kysymys

Oletko joutunut antamaan hätäensiapua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä