0

Pääkirjoitus: Miten tavoittaa kohderyhmä?

Tiedonhaku on nykyisin taitolaji. Digitalisaation myötä informaatiolähteiden kirjo on laajentunut ja pirstaloitunut kyläkaupan ilmoitustaulusta sosiaalisen median eri kanaviin. Tilanne on yhtä lailla haastava esimerkiksi palveluntarjoajille ja tapahtumajärjestäjille. Asiakkaiden tavoittaminen vaatii uudenlaista osaamista ja tietämystä.
Luumäen vanhus- ja vammaisneuvoston hiljattain julkaisema ikäihmisten palveluopas on teknisessä mielessä hyvä esimerkki siitä, että joskus pitää ottaa askel taaksepäin päästäkseen kaksi eteenpäin. Paperisessa oppaassa tieto on kompaktissa paketissa ja kohderyhmälle helposti saatavissa. Toki oppaasta löytyy halukkaille myös sähköinen versio.

Tiedonhaku on nykyisin taitolaji.

Perinteisen formaatin kohdalla törmätään kuitenkin ongelmaan, joka myös oppaan esipuheessa tuodaan esiin. Ainoa pysyvä asia on muutos ja erityisesti yhteystiedot saattavat muuttua nopeastikin. Opas palvelee käyttäjiä vain silloin, kun se on ajan tasalla. Ikäihmisten palveluopas päivitetään seuraavan kerran vuonna 2021 ja sillä välin mahdollisesti vanhentuneeseen tietoon törmääviä pyydetään ottamaan yhteyttä vanhus- ja vammaisneuvoston sihteeriin.
Tilanne on oravanpyörä, joka kieppuu erityisesti pienissä maaseutukunnissa varsin villisti. Parhaiten kohderyhmän tavoittava ja isotöinen paperiopas saattaa vanhentua hetkessä. Verkkomaailmassa tiedon päivittäminen käy käden käänteessä ja niin useasti kuin on tarpeen, mutta asian äärelle eivät kaikki pääse tai osaa tulla.

MATIAS LÖVBERG
matias.lovberg@luumaenlehti.fi

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Lomailetko Suomessa vai ulkomailla?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä