0

Kolumni: Kevättä

Perjantaiaamu, työpaikan pihassa napsin koivusta muutaman oksan päiväkotivierailun kertomusta varten. Silmut ovat vihreinä, mutta lumen kuorruttamina. Ehtivät ne varmaan sulaa työhuoneen lattialla ennen päiväkodille menoa. Kevään merkeistä on tarkoitus jutella, nyt kevät vaan yllätti viskaamalla lunta niskaan.
No, kertomus meni niin kuin ajattelin, vain pienellä lumilisällä. Löysimme monta kevään merkkiä puiden silmujen lisäksi, leskenlehtiä, perhosia, matoja, linnunlaulua. Mutta puhuimme kyllä myös toisenlaisista kevään merkeistä joita paljastuu lumen alta — ihmisen tekosista.

Päiväkodissa ja meillä
kerhossakin tiedetään,
että roskat
eivät kuulu luontoon.

Paitsi että tienpiennarta täplittävät aurinkoiset leskenlehdet, löytyy sieltä joka kevät muovikukkasia, pahvikukkasia, lasikukkasia — metallisiakin! Enkä voi väittää odottavani niiden ilmestymistä. Hmm, miksi se on niin vaikeaa? Kuljettaa se roska repussa, taskussa tai auton penkillä kotiin tai edes seuraavalle roskikselle. Vappukävelyllä keräilin näitä kukkasia käsiini sen verran kuin roskikselta roskikselle mahtui, kun ei sitä pussia nyt verkkatakin taskuun sattunut. Ja ihmettelin ihmisluontoa.
Meillä vielä on moneen muuhun maahan verrattuna puhdas ja kaunis luonto, mutta kuinka kauan? En väitä, että roskia kerää-
mällä maailma pelastuu, mutta harva meistä kuitenkaan on sellaisessa asemassa, että voi-
si niitä suuria linjoja vetää ja tehdä suuria
ympäristötekoja. Miksi ei sitten edes niitä pieniä?

Seurakunnassa, monen muun tärkeän asian rinnalla, ollaan valmistelemassa ympäristödiplomin uusimista. Yhtenä osana siinä on ympäristökasvatus.
Koetammeko asettaa toivomme sitten näihin pieniin? Päiväkodissa ja meillä kerhossakin tiedetään, että roskat eivät kuulu luontoon ja että roskat voi lajitella ja kierrättää. Jospa me aikuisetkin oppisimme.
Päiväkotituokion lopuksi lauloimme ”Kuunnellaan, katsellaan Luojan viisautta. Suojellaan, varjellaan luonnon puhtautta.” Niin totta joka sana.

VIRPI NURMILAUKAS

Kirjoittaja on Luumäen seurakunnan vastaava lastenohjaaja.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentteja aiheesta “Kolumni: Kevättä

  • 22.5.2019 at 01:10
    Permalink

    Onneksi roskien seasta löytyy pantillisia tölkkejä ja pulloja, joita innokkaasti keräilen ja tuottoisaa puuhaa onkin.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Onko liikennekuri höltynyt?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä