Ehdokkaan mielipide: Polttomoottoriautoja tarvitaan

Kansanedustajaehdokas Juha Rantakaulio (ps.) kirjoittaa virheellisesti mielipidekirjoituksessaan keskustalaisten kannattavan lämmityksen ja autoilun lopettamista, jottei ilmasto häiriinny. Tämä ei pidä paikkaansa.
Keskustan yksiselitteinen linja on, että diesel- ja bensa-autoja tullaan käyttämään jatkossakin. Samalla kuitenkin esimerkiksi Lappeenrannassa jalostettujen biopolttoaineiden käyttöä pitää lisätä. Suomalaisilla polttoaineilla kannattaa korvata ulkomaisia, öljypohjaisia ja muita fossiilisia polttoaineita mahdollisimman paljon.
Suomi on laaja ja harvaanasuttu maa, jossa henkilöautoja tarvitaan jatkossakin eikä niitä olla kieltämässä varmasti ainakaan keskustan toimesta. Autojen kulutus ja päästöt vähenevät yhteisten kansainvälisten sopimusten kautta tekniikoiden kehittyessä. Sähköautot lisääntyvät tulevaisuudessa, jos hinnat laskevat riittävän alas mutta biopolttoaineet toimivat siirtymävaiheessa.
Suomi vähentää päästöjään korvaamalla kivihiilen polton ensi vuosikymmenen loppuun mennessä mahdollisimman paljon kotimaisilla polttoaineilla. Puuta on voitava käyttää talojen, mökkien, takkojen ja saunojen lämmittämiseen tulevaisuudessakin. Samoin myös hakevoimalat ovat tuottamassa energiaa monilla paikkakunnilla, kotitalouksissa, maatiloilla ja muissa yrityksissä.
Kotimaiset polttoaineet ja mahdollisimman suuri energiaomavaraisuus ovat keskustan tavoitteena nyt ja tulevaisuudessa. Energia-asioissakin keskusta ja keskustalaiset käyttävät normaalia maalaisjärkeä.

ARI TORNIAINEN (kesk.)
kansanedustaja,
kansanedustajaehdokas
Lappeenranta

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pyritkö vähentämään ruokahukkaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä