Valtuustolle lähtee lähes miljoona euroa alijäämäinen talousarvio — suunnitteluvuosien investoinneista karsittiin tekonurmi ja Kangasvarren koulu

Kunnanhallitus hyväksyi maanantai-illan kokouksessaan Luumäen kunnan ensi vuoden talousarvion, jossa viivan alle jäävä viimeinen luku poistojen ja korjausten jälkeen on 991 000 euroa alijäämäinen. Tilannetta on osattu kunnassa ennakoida ja hallintojohtaja Helena Metsämuurosen mukaan budjettia on laadittu tiiviissä yhteistyössä kunnan päättäjien kanssa.

— Sekä kunnanvaltuustoa että tarkastuslautakuntaa on tilanteesta informeerattu. Lähtökohtanahan on linjaus, jonka mukaan palvelutasoon kunnassa ei kajota eikä veroprosenttia koroteta, Metsämuuronen tiivistää.

— Vaikka tarkastuslautakunta toivoisi kovasti ylijäämää, nyt siihen ei kerta kaikkiaan pystytä. Nyt eletään niitä huonoja vuosia, jolloin säästöjä tarvitaan.

Kunnan viime vuoden taseessa on edellisiltä vuosilta kertynyttä ylijäämää yli 15 miljoonaa euroa. Sitä käytetään nyt alijäämän tasaamiseen.

Alijäämä koostuu käytännössä kokonaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) kunnan maksuosuuden korotuksesta, joka on yli miljoona euroa.

Kunnanhallitus kajosi budjettiesitykseen karsimalla suunnitteluvuosien 2020 ja 2021 investointisuunnitelmista Taavetin tekonurmikentän ja Kangasvarren koulun uusien tilojen toteutuksen. Tekonurmelle oli merkitty 24 000 euron investointi alustavasti vuodelle 2020 ja seuraavalle vuodelle oli ajateltu kolmen miljoonan euron investointia Kangasvarren kouluun. Koulun suunnitteluun varatut rahat kunnanhallitus säilytti suunnitelmassa.

— Samalla, kun investoinnit vähenevät, vähenee myös lainanoton tarve. Niinpä rahoituslaskelmasta vähennettiin pitkäaikaisten lainojen osalta miljoona euroa, Metsämuuronen lisää.

Kunnanvaltuusto käsittelee talousarviota seuraavassa kokouksessaan 10. joulukuuta.

Käy lataamassa mobiililaitteellesi Luumäen Lehden ilmainen mobiilisovellus. Ohjeet sovelluksen lataamiseen löydät täältä.

Kommentteja aiheesta “Valtuustolle lähtee lähes miljoona euroa alijäämäinen talousarvio — suunnitteluvuosien investoinneista karsittiin tekonurmi ja Kangasvarren koulu

  • 28.11.2018 at 01:07
    Permalink

    Mitä Ihmettä! Luumäki karsii jonkun urheiluun liittyvän määrärahan. No nyt kyllä ollaan tosi vakavan paikan äärellä.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Laulatko Kauneimpia joululauluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä