Tyytyväisyyteen on aihettakin

Luumäkeläiset vaikuttavat kyselyiden perusteella tyytyväisiltä omassa kunnassa tarjottaviin terveyspalveluihin. Tyytyväisyyteen lienee aihettakin, ainakin hyvinvointiaseman osalta.

Viime viikkoina on kuultu Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystyksen ruuhkautumisesta eikä tilanne ole juurikaan parempi kaupunkien hyvinvointiasemilla.

Luumäellä hyvinvointiasemalla hoidetaan kesäisin kuntalaisten lisäksi koko joukkoa kesäasukkaita. Silti palveluiden tarve ja henkilökunta on saatu mitoitettua vastaamaan toisiaan eikä pahoja ruuhkia ole päässyt syntymään.

Omakohtainen kokemus tukee kyselyiden tuloksia. On perjantaiaamu ja edessä ajomatka Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta on lento ulkomaille. Tuntia ennen maantielle lähtöä sattuu haaveri, johon kaivataan haavahoitoa. Soitan hyvinvointiaseman ajanvaraukseen, selitän tilanteen ja lääkäriaika järjestyy tunnin päähän. Jo viisitoista minuuttia ennen varattua aikaa ystävällinen hoitaja vie toimenpidehuoneeseen ja puhdistaa haavat. Pian yhtä ystävällinen lääkäri saapuu paikalle, ompelee tikit ja määrää lääkkeet.

Käsivarsi paketoituna jääpakkaukseen pääsen matkaan. Aikaa kului reilusti alle tunti. Ehdin hyvin lennolleni.

Missä muualla tämä olisi mahdollista?

Myös hammashuollon palvelut ovat kiitettäviä. Siitäkin takana on oma kokemus. Osaavaa ja ymmärtävää.

Toivottavasti hyvinvointiasema ei ole uhattuna, kävi soten miten tahansa. Jos on, sen puolesta pitää taistella. Hyvästä kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain.

Viikon kysymys

Eksytkö digiviidakossa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä