Kuutostien uusi nelikaistaosuus on muodostunut kolarisumaksi

Kuutostien uudesta moottoriliikennetieosuudesta Luumäen ja Lappeenrannan välillä on muodostunut kolarialtis alue.
Arkistohaku Luumäen Lehden viime kuukausien numeroihin on paljonpuhuva otsikkotasolla: auto suistui Kuutostieltä katolleen ojaan, henkilöauto suistui tieltä ramppien välillä, taksi romuttui törmättyään keskikaiteeseen, ulosajoa seurasi peräänajo Kuutostiellä, maastoauto törmäsi rekan perään, auto heittelehti katolleen Kuutostiellä.
Lyhyet artikkelit on julkaistu lehdessä tammi- ja helmikuun aikana. Pääasiassa turmissa on ruttaantunut peltiä, henkilövahingot eivät ole olleet vakavia.
Luumäen palomestari Lasse Vallentin vahvistaa havainnon.
— Tiellä on tapahtunut aika paljon kolareita.
Vallentinin arvion perusteella uudella nelikaistatiellä ajetaan turhan huolettomasti ja luotetaan uuden tien hyvään kuntoon. Monessa tapauksista liukkaus on yllättänyt kuljettajat.
Imatran liikenneryhmän ylikonstaapeli Pertti Karvonen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta on samoilla linjoilla Vallentinin kanssa.
Hänen mukaansa poliisille on tullut taajaan hälytyksiä uudelle nelikaistaosuudelle.
— Autot ajavat kaiteeseen ohitustilanteessa, kuuluu ytimekkään lyhyt selitys tyypillisestä tilanteesta.
Keskikaiteellinen tie antaa Karvosen mukaan ylimääräistä turvallisuuden tunnetta autoilijoille, varsinkin kun liittymät ovat kaukana toisistaan. Tämä tarkoittaa monesti myös nopeuden nousua.

Lisää aiheesta 8.3. ilmestyneessä Luumäen Lehdessä

2 kommenttia aiheesta “Kuutostien uusi nelikaistaosuus on muodostunut kolarisumaksi

  • 9.3.2018 at 12:08
    Permalink

    Onko kuvan auto lentänyt ihan kaiteen ylitse asti noin ehjässä muodossa? Ei taida olla uudelta nelikaistaosuudelta kuva kuitenkaan.

  • 10.3.2018 at 10:48
    Permalink

    Toimittajan kannattaisi pyyhkiä rähmät silmistään tai hankkia uudet prillit, eniten mällejä on sattunut sekaliikennetiellä LPR-Imatra suunnassa!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Laulatko Kauneimpia joululauluja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä