Noustaan aktiivimallin mahalaskusta

Hallitus on taas epäonnistunut luodessaan kohutun ja protesteja aiheuttaneen työttömien aktiivimallin.

Huolimatta siitä, että laki on jo voimassa, moni asia on epäselvä ministereillekin. Siihen sisältyy mahdollisuus työttömän sanktiointiin ilman omaa syytään ja siinä ei oteta huomioon, ettei koko maassa ole työtä tarjolla ylipäänsä kasvukeskusten tavoin.

Näitä epäkohtia perussuomalaiset eivät hyväksy.

Kuvion sekavuutta ja lainvalmistelun epäonnistumista kuvaa, että Kela joutuu palkkaamaan 100 uutta työntekijää pelkästään setvimään aktiivimallin tuomia ongelmatilanteita. Kukaan muu kuin nämä byrokraatit eivät tässä työllistykään — kyse on hallituksen yrityksestä kaunistella työllisyystilastoja vaalivuodeksi. Aktivoitu ei näy tilastossa työttömänä, vaikka hän ei tosiasiassa olisikaan töissä.

Kun katsotaan asiaa laajemmalti, oikeistohallituksen kylmä ratkaisu työttömyyteen on työehtojen huonontaminen ja työttömien kurittaminen. Vasemmisto-oppositio taas haluaa paikkailla ongelmaa paisuttamalla työvoimahallintoa sekä jakamalla rahaa, jota ei vielä ole edes tienattu.

Nämä keinot on jo nähty ja huonoiksi havaittu — uudet ajatukset ovat tarpeen.

Työllistämistä on varmasti mahdollista helpottaa myös työehtoja polkematta. Yrittämiseen kuten työnhakuunkin liittyy paljon turhaa byrokratiaa, jonka voi purkaa. Riskejä ensimmäisten työntekijöiden palkkaamisesta voisi siirtää väliaikaisesti yhteiskunnalle. Se toki maksaa, mutta työttömyys maksaa vielä enemmän.

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti esittää monia käytännön ratkaisuja työllisyyteen, kuten muuttoavustuksen ja työtilimallin. Ammatillista koulutusta on uudistettava palvelemaan paremmin työelämän tarpeita, työssäoppimisen suuntaan.

Tarjoamme toimivia ratkaisuja työllistämisen pienyrittämisen edellytysten parantamiseen — sieltä se kasvu lähtee.

Kirjoittaja on lappeenrantalainen kansanedustaja (ps.).

Viikon kysymys

Pääsetkö lääkärinhoitoon riittävän nopeasti?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä