Suomi 100 – mutta mitenkäs me suomalaiset?

Mistä sen tietää, että Suomi on maailman paras maa? Ei sitä tiedä, mutta sen tuntee. Taata Sillanpää muotoili sen aikanaan sanoittamassaan, Aimo Mustosen säveltämässä, marssilaulussa sanoin ”kyllä vaistomme tuntee sen”.
Olen kuullut puhuttavan, että naisilla on naisen vaistonsa, mutta tämä tunne isänmaasta lienee yksi sukupuolineutraaleimmista asioista. Niin äidinkieli, kuin isänmaakin, lienevät ihan yhtä rakkaita molemmille sukupuolille. Poistan varmistimen heti, jos nyt joku keksii, että nuo nimitykset isänmaa ja äidinkieli pitäisi korvata jollakin muilla termeillä. Ei pidä; ne ovat loistavat nimikkeet niin maalle jossa asumme, kuin kielelle, jota puhumme.

Äidinkieli voi toki Suomessakin olla jokin muukin kieli kuin suomen kieli. Ja maa, jossa asumme, voi myös meille suomalaisille olla joku muukin maa kuin Suomi, mutta silti jokaisella on oltava oikeus niin isänmaahan kuin äidinkieleen.

Nykyisin löydetään ongelmia myös asioista, joissa ei ole mitään ongelmaa. Mutta onpa näitä ongelmia ollut ennenkin. Sillanpään marssilaulusta palasi mieleeni, että aikanaan YYA-Suomessa sekin joutui Suomen Yleisradion soittokieltolistalle. Laulussa kun on myös säe ”Mitä lieneekin aarteita Suomessa, toki kallehin on vapaus.”
Ketään ulkomaalaista tuo tuskin olisi hiertänyt, mutta täällä kotimaassa meillä oli tuohon(kin) aikaan kaikkitietävä, edistyksellinen älymystö, joka arveli, että ei se vapaus nyt ihan siinä valtiollisessa mielessä niin kovin tärkeää ole.

Niin synkissä vesissä tuolloin uitiin, että me tavallisetkin suomalaiset olimme sangen loukkaantuneita, kun maailmalla meitä pidettiin suomettuneina, millä tarkoitettiin sitä, että olimme Neuvostoliiton ylivaltaan sopeutuneita, mutta näennäisesti itsenäisiä. Loukkaantuneeksi itsenikin tuosta määrittelystä muistan.

Miten voivatkaan olla niin sivistymättömiä, etteivät ymmärrä, että me olemme täysin itsenäinen läntinen demokratia, jolla nyt vaan ylivertaisten poliitikkojemme ulkopoliittisten avujen ansiosta on aivan erityisen hyvät suhteet Kremliin.
Näitä mietin samalla, kun koulun joukko-opin tehtäviä pänttäsin ja pähkin, että mikä kuuluu joukkoon ja mikä ei kuulu joukkoon.

Suomettumisen pohjakosketus tapahtui vuonna 1974, kun muuan Eino Uusitalo esitti, että 19.9.1944 tulisi nimetä Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Kyseisenä päivänä kun aikanaan allekirjoitettiin välirauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja sinetöitiin isänmaamme 11 prosentin maa-alan menetys ja 440 000 suomalaisen kodin menetys.

Jotenkin sitä toivoisi, että kun ensi keskiviikkona juhlimme satavuotista itsenäistä Suomea, niin kaikki voisimme edes tuona päivänä tuntea, että Suomi on juuri niin hyvä maa, kuin me sen kansalaiset — ja myös täällä maassamme muutoin oleskelevat — ansaitsemme. Tai ehkä jopa rahtusen parempi.

uKirjoittaja on MHY Kaakon toiminnanjohtaja.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Joko olet aloittanut jouluvalmistelut?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä