Hunajasato on korkeintaan keskinkertainen, kotimaisen hunajan ennustetaan loppuvan kaupoista

Kotimaista hunajaa mielivien on syytä olla varpaillaan.
Hunajasato on tänä vuonna korkeintaan keskinkertainen, luonnehtii Suomen mehiläishoitajien liiton toiminnanjohtaja Heikki Vartiainen. Tämä tarkoittanee hunajan loppumista kesken kauppojen hyllyiltä.
— Kylmä ja sateinen kesä vaikuttaa suuresti hunajasatoon. Mehiläiset eivät ole yksinkertaisesti saaneet kerättyä hunajaa paljon. Heinäkuussa, joka on pääsatokausi, ei ollut lentokelejä, Vartiainen sanoo.
Sato on ollut myös myöhässä. Vartiaisen mukaan satoa on kerätty noin pari viikkoa tavanomaista myöhemmin.
Heikohko sato, samoin kuin edeltävät kaksi huonoa hunajavuotta näkyvät myös kauppojen hyllyillä. Vartiainen uskoo kotimaisen hunajan loppuvan kaupoista tänäkin vuonna.
Esimerkiksi K-Market Taavetissa kotimainen hunaja on kortilla.
— Kotimaisen hunajan saanti on ollut huonoa. Tilaus on vetämässä, toivon että meille riittää hunajaa. En muista äkkiseltään toista näin haasteellista vuotta, kauppias Hermanni Natunen sanoo.
— Viime talvena kotimainen hunaja loppui jo tammikuussa. Tiukkaa tekee nytkin. Uskon hunajaa riittävän viime talvea pitempään, mutta merkit ovat ilmassa että kesken se loppuu tänäkin vuonna, Vartiainen sanoo.

 

 

Viikon kysymys

Joko olet aloittanut jouluvalmistelut?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä