0

Joukkovoimaa bussivuorojen saamiseksi

Tammikuussa toteutuneet ja uudet, toteutumassa olevat bussivuorojen lakkautukset ajavat luumäkeläiset, Kouvolassa työssäkäyvät ja opiskelevat henkilöt pattitilanteeseen: kouluvuoden aikana pääset aamubussilla Kouvolaan, mutta vapun jälkeen et pääse kotiin.

Viimeisin Kouvolasta lähtevä vuoro (kello 16.00) on lopettamassa liikennöintinsä huhtikuun jälkeen. Kyseistä vuoroa käyttää lukuisa määrä Luumäellä, myös Lappeenrannassa, asuvia Kouvolassa työssäkäyviä ja opiskelevia.

Päivittäin myös Taavetista matkustaa kyseisessä vuorossa väkeä Lappeenrantaan. Enemmän varmasti matkustaisi, jos vuoro ajaisi myös välin Taavetti-Lappeenranta vakiovuorona, jolloin voisi jäädä autosta pois vakiovuoropysäkeillä.

Rantsilanmäellä pysähtyvät halpabussiyhtiön vuorot eivät mainittuja kohderyhmiä palvele. Esimerkiksi aamuauto lähtee kello 05.35 ja pysähtyy Veturissa.

Uusi kello 12.10 Kouvolasta Taavettiin ajava vuoro ei työssäkäyviä palvele ja harvaa opiskelijaakaan.

Kesällä ja muina koulujen loma-aikoina tilanne vain heikkenee, koska aamuisin ajavat vakiovuorot eivät liikennöi. Eli käytännössä väliä Lappeenranta-Taavetti-Kouvola ei aja yhtään vuoroa.

Kehotan kaikkia järjestöjä sekä yksityishenkilöitä,jotka ovat huolissaan liikenneyhteyksien oleellisesta heikkenemisestä, kirjelmöimään elinkeino-,  liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY). Yhteydenpito liikennöitsijöiden suuntaankaan ei pahitteeksi olisi. Osa järjestöistä ja bussimatkustajista, kuten allekirjoittanutkin toki näin on jo tehnytkin. Tiedän, että Luumäen kunnan taholta asian eteen tehdään kaikki voitava.

Nyt pitää vain kaikkien herätä ja ryhtyä toimeen, ennen kuin se on myöhäistä. Tehdään tämä yhdessä joukkovoimalla – ei anneta periksi! Se joskus, ihme ja kumma, tuottaa tulosta.

Kirjoittaja on kuntavaaliehdokas (sd.)

3 kommenttia aiheesta “Joukkovoimaa bussivuorojen saamiseksi

  • 30.3.2017 at 08:45
    Permalink

    Tämän päivän Luumäen lehdessä sanottiin Leila Vanhalan olevan nykyisten linja-autovuorojen säilyttämisen kannalla. Ei pelkästään niin, vaan vuoroja tulisi päin vastoin lisätä Lappeenrannan ja Kouvolan välille, sekä laittaa aikataulut kohdalleen! Se tarkoittaa aamu- ja iltavuoroja molempiin suuntiin, jolloin niistä olisi enemmän hyötyä ihmisille. Päivävuoroja voisi olla omasta mielestäni harvemmin. Ehkä olisi hyvä miettiä myös toimivaa pysäkin/matkahuollon paikkaa, joka palvelisi paremmin, niin Haminaan kuin Lappeenrantaan ja Kouvolaankin matkaavia vuoroja.

  • 30.3.2017 at 15:17
    Permalink

    Juuri näin Leila! Julkisen liikenteen pitää pelittää ja palvella eri tavoin bussia tarvitsevia. Esim.
    12.10 Kvl-Taavetti vuoro on nyt ilmeisesti muuttumassa lähteväksi jo 11.55, jolloin syntyisi vaih-
    toyhteys Vuorelan Hamina-Taavetti- Lpr vuoroon. Muutakin valonpilkahdusta on näköpiirissä.
    Niistä sitten enemmän kun kuulen jotain varmaa. Ja olisiko puretun kerrostalon/ rivitalon tontil-
    le mahdollista saada kunnon pysäkit?

  • 1.4.2017 at 02:39
    Permalink

    Entisenä Luumäkeläisenä olen jo pitkään ihmetellyt miten autottomat voi liikkua ja hoitaa asioitaan edes nyt olleilla muutamilla vuoroilla ja nyt meinataan vielä lopettaa loputkin. Itsekkin kävisin siellä useimmin jos olis linja-autovuoroja,jotka pysähtyisivät pysäkeillä. Jos nimeä tarvii johonkin laittaa,niin minäkin olen valmis niin tekemään ym. että ihmiset voisivat siinäkin kunnassa elää!
    Tämä sama ongelma on monilla kunnilla tänä päivänä, kun säästetään väärässä paikassa.Siksihän ei maalle voi muuttaa, kun palvelut häviää. Se on tätä nyky politiikkaa johon nyt äänestykselläkin voimme vaikuttaa ja vaihtaa päättäjiä! Eli kansalaiset äänestäkää nyt!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Oletko joutunut antamaan hätäensiapua?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä