0

Asema on Eilo Korpelan ”leikkikenttä”

– EI TAIDA IKÄ riittää, Eilo Korpela naurahtaa istuessaan Luumäen aseman entiseen odotushuoneeseen kunnostamassaan keittiössä kertomassa suunnitelmistaan. Reilusti yli kahdensadan neliön asemarakennuksen lisäksi pihapiirissä on lukuisia muita rakennuksia, mukaanlukien kokonainen rivitalo.
– Ja kellarit. Tuosta pihalta kunnostin yhden ja nurkalta purin toisen kokonaan, koska se oli niin huonossa kunnossa. Rivitalon luona niitä on viisi lisää, hän hymähtää ja kertoo, että kussakin kellarissa on tulisija, miksiköhän?
– Varmaan venäläiset, jotka ne kellarit ovat rakentaneet, ovat ajatelleet, ettei lämpötila pääse talvisin pakkasen puolelle, hän arvelee.
Kellarit eivät ole Korpelan kunnostettavien listalla aivan alkupäässä ja rivitalokin saa odottaa vuoroaan. Vaikka senhän voisi kunnostaa ja myydä tai vuokrata asunnot eteenpäin?
– Katsotaan, riittävätkö aika ja rahat, Korpela tuumii ja muistuttaa, ettei rakennukseen tule tällä hetkellä sähköjä sen enempää kuin kunnallistekniikkaakaan.
Eilo Korpela kutsuu vanhaa asemaa leikkikentäkseen. Salon Halikossa asuva mies oli ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut entisistä rautatieasemista, kun myyntiin tulivat Taavetin ja Luumäen asemat.
– Taavetti myytiin ensin. Jätin siitäkin tarjouksen, mutta en ollut siitä yhtä kiinnostunut kuin tästä Luumäen asemasta. Taavetissa olisi ollut vain yksi rakennus ja minä halusin ison paikan, mies kertoo ja sanoo, ettei ole vielä päättänyt, muuttaako pysyvästi Luumäelle.
– Toistaiseksi minulla on koti Halikossa, mutta täällä tulee kyllä vietettyä paljon aikaa.
Keväällä aseman omistukseensa hankkinut Korpela on ehtinyt saada lyhyessä ajassa paljon aikaan. Asemarakennukseen on kunnostettu nykyaikainen keittiö, jossa on uusi laminaattilattia.
– Keittiön kaapiston kävin purkamassa Helsingistä ja laminaattia ostin varastoon sata neliömetriä, jugendtyylisen keittiökaluston ääressä istuva mies kertoo.
Paljastuu, että aseman kätköistä löytyy antiikkia enemmänkin, sillä Eilo Korpela on työskennellyt monivaiheisella urallaan muun muassa antiikkikauppiaana.
– Toisessa päädyssa on kaikenlaisia esineitä ja kalusteita, joita pitäisi kunnostaa. Sinne on tarkoitus tulla työtila sitä varten, hän mainitsee.
Uni maistuu entisiin asemapäällikön asuintiloihin sisustetussa isossa, 25 neliön makuuhuoneessa, jonka tapeteista riisutusta hirsiseinästä löytyi hauska yksityiskohta. Asemapäällikkö Adolf Mäklinin Fritz-pojan pituuskasvu on piirretty oven pieleen. Viimeinen merkintä on vuodelta 1903.

Työvoimaa asemalla ei ainakaan toistaiseksi nähdä. Eilo Korpela kunnostaa paikkaa omin käsin. Hän on kirjapainoalalla ja omistaa yhä kirjapainon, joka työllisti takavuosina parhaimmillaan kymmenenkin ihmistä, mutta elämään on mahtunut myös antiikkia, kultasepänpaja ja rakentamista.
– Olen minä pari taloa rakentanut, hän sanoo vaatimattomasti.
– Ja on minulla ollut kaivinkone ja pari kuorma-autoakin, hän lisää virnistäen.
Miehen motto, pilke silmäkulmassa lausuttu, kuuluu:
– Toiset tekevät, mitä he osaavat, mutta minä teen, mitä haluan.
Pihalta Korpela kunnosti vanhan saunan kylpemiskuntoon ja ensi vuonna ajatuksissa on asemarakennuksen ulkomaalausurakka. Vanha tiilikatto kaipaa ainakin puhdistusta.
– Tosin se on tehtävä hyvin varoen. Jää nähtäväksi kestävätkö tiilet, Korpela pohtii.
Johtoajatuksena kunnostustöissä on vanhan ja alkuperäisen kunnioittaminen, joten esimerkiksi ulkoseinien maalin väri pysyy ennallaan.

Aseman uusi omistaja osoittautuu varsin isänmaalliseksi ihmiseksi.
– Talon päätyterassilla on hienoa istua polttamassa kynttilöitä ja katselemassa muistomerkkiä, hän sanoo viitaten paljon keskustelua aikaansaaneeseen Suomen oikeustaistelun muistomerkkiin, jossa P.E. Svinhufvudin kasvot näkyvät suoraan terassille.
– Kunnan työllistämisyksikön miehet kävivät sitä puhdistamassa, Eilo Korpela tietää sanoa.
Muistomerkin maa-alue on vielä lohkomatta aseman tontista, mutta Korpela on siitä huolimatta saamassa kunnalta pyytämänsä sepelikuorman. Aseman omistaja on myötämielisesti ja oma-aloitteisesti alkanut kunnostaa pääsyä muistomerkille oman tonttinsa kautta. Aseman edustaa on raivattu punapajuryteiköstä niin, että nyt linja-autotkin mahtuvat kääntymään.
– Siinä on nyt tilava paikoitusalue ja kyllä kaikki ihmiset saavat tästä kulkea muistomerkille, hän lupaa.
– Minusta on mukavaa nähdä ihmisiä ja vaihtaa jokunen sanakin heidän kanssaan.
Suomen itsenäisyyden satavuotisuus ensi vuonna saa miehen lähes hartaisiin tunnelmiin.
– Ajatella, että olen täällä vähän kuin Suomen synty-sijoilla, hän sanoo.
Kuin sattumalta Korpelan hallusta löytyy moottoripyörä, jonka rekisterinumero on FI-100.
– Se varmaan pitää tuoda pihaan näytille, hän naurahtaa.

Luumäki ei ole vielä käynyt varsinaissuomalaiselle kovin tutuksi, mutta Risulahden lavalla on tullut tanssittua, Eilo Korpela on nimittäin innokas lavatanssiharrastaja. Toinen mieliharrastus on metsästys.
– Minun täytyy lähteä Halikkoon, koska peuranmetsästys alkaa juuri, hän sanoo ja kertoo päässeensä Luumäellä tutustumaan nuottausporukkaan.
– Siiropään Pekka (kotiseutuneuvos) on käynyt tutuksi ja hän minut kutsui mukaan. Sieltä tuli hyvin muikkua, Korpela iloitsee.

Soile Tankka

Viikon kysymys

Käytätkö kasvomaskia?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä